Digitoday

Valikko

Huippuluurin mainostilaisuus muuttui ammuskeluksi

LG tempaisi kunnolla G2-puhelimen mainostilaisuudessaan. Valitettavasti samoin teki myös yleisö, Korea Times kertoo.

Korealainen LG Electronics tuskin pystyi ennakoimaan, mihin sen uuden G2-puhelimen mainostilaisuus heliumpalloineen voi johtaa. Nimittäin noin 20 ihmisen loukkaantumiseen perjantaina.

Kyse ei ollut siitä, että ihmiset olisivat rynnäköineet kilvan puhelimen tykö talloen toisiaan. Sen sijaan jotkut Soulin ulkoilmatilaisuuden osanottajat turvautuivat ilmapyssyihin ja alkoivat ampua heliumpalloja. Niihin kun oli kiinnitetty sata kuponkia, joilla G2-puhelimen saattoi lunastaa ilmaiseksi.

Korea Timesin mukaan LG lupasi huolehtia loukkaantuneista ja on peruuttanut kaikki vastaavat mainostilaisuudet.

Paikallinen uutisvideo, jonka muun muassa Tom's Guide on julkaissut, antaa osviittaa mainostilaisuudesta. On tosin epäselvää, miten oletettavasti ilmaan tähdänneet ammuskelijat onnistuivat osumaan muihin ihmisiin. Vai eivätkö he odottaneet, että ilmapallot ehditään edes päästää irti?

LG:n G2 yrittää irtiottoa kilpailijoistaan muun muassa erikoisella suunnittelulla. Puhelimessa on näppäimet takakannessa.

Muita ominaisuuksia ovat 13 megapikselin kamera, 5,2 tuuman teräväpiirtonäyttö ja Qualcommin neliytiminen Snapdragon 800 -suoritin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    9. 9

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää