Digitoday

Valikko

Kosketus-Firefox lykkäytyy ensi vuoteen

Mozilla on tehnyt Windows 8 -käyttöjärjestelmän kosketusnäytölle sopivaa Firefox-selainta jo puolitoista vuotta. Julkaisu on ilmeisesti lykkäytymässä.

Firefox-selain toimii nykyään Windows 8:ssa perinteisen työpöydän puolella. Mozilla haluaa kuitenkin tuoda Firefoxin myös Windows 8:n uuteen kosketuskäyttöliittymään, jotta selaimen kilpailukyky säilyisi. Tämä vaatii selaimesta uudenlaisen version.

Työ aloitettiin reilusti ennen Windows 8:n valmistumista. Uudenlaisen Firefoxin kehittämisestä ilmoitettiin virallisesti viime vuoden maaliskuussa.

Viime vuoden lokakuussa Mozilla esitteli uuden selaimen varhaista testiversiota. Windows 8 tuli myyntiin myöhemmin samassa kuussa.

Uusi Firefox vasta tammikuussa 2014

Computerworldin mukaan Mozilla arveli vuosi sitten, että Firefox voisi tulla Windows 8:n kosketuskäyttöliittymään jo muutaman kuukauden työn jälkeen tammikuussa 2013. Valmista ei ole kuitenkaan tullut vieläkään.

Arvio näyttää myöhästyvän noin vuodella. Computerworld kertoo, että uuden selaimen arvioidaan valmistuvan vasta ensi vuoden tammikuussa.

Syitä hitaaseen kehitystyöhön voi olla useita. Yksi on epäilemättä se, että Windows 8:n suosio on ollut alamaissa. Net Applicationsin mukaan Windows 8:n käyttöosuus maailmassa on vain noin seitsemän prosenttia.

Computerworldin mukaan asiaan saattaa vaikuttaa myös Windows 8:n rajoitus, joka sallii vain oletusarvoisen selaimen toiminnan uudessa kosketuskäyttöliittymässä. Asennuksen yhteydessä oletusarvoinen selain on Microsoftin Internet Explorer. Firefox voi siis toimia uudessa käyttöliittymässä vain, jos käyttäjä valitsee sen käyttöjärjestelmän oletusselaimeksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Hyviä uutisia – Patrik Laine palasi jäälle

    7. 7

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää