Digitoday

Valikko

Apple kinasi lapsesta ja omenasta – veti yllättäen valituksen

Elektroniikkajätti Apple suhtautuu perin omistushaluisesti omenoihin. Näin voi päätellä sen tuoreesta kiistelystä saksalaisen Apfelkind-kahvilan kanssa.

Saksan Bonnissa sijaitseva Cafe Apfelkind saa pitää nimensä ja logonsa, sillä kalifornialainen elektroniikkajätti Apple on yllättäen vetänyt pois kahvilaa koskevan valituksensa Saksan rekisteriviranomaiselta, Süddeutsche Zeitung (SZ) kertoo.

Apple ei kommentoi asiaa lehdelle eikä selitä mielenmuutoksensa syytä. Yhtiön hermostuksen aihe on toissa vuonna perustettu Apfelkind-kahvila, jossa vanhemmille on tarjolla kahvia ja lapsille leluja. Kahvilan logo koostuu punaisesta omenasta, johon on kuvattu lapsen kasvojen profiili.

Apple katsoi kahvilan uhkaavan omaa omenalogoaan ja jätti valituksen Saksan rekisteriviranomaiselle ja kahvilayrittäjä Christin Römerillä oli edessään kahden vuoden kiistely Applen kanssa. Viime vaiheessa Apple ehdotti Römerille sopimusta, jolla kahvilan logoon olisi tullut pari hienoista muutosta ja jolla sitä olisi ollut lupa käyttää kahvikupeissa ja leluissa, mutta ei viihde-elektroniikassa.

Römerille tämä olisi sopinut, mutta ei enää Applen vaatima vaitiololauseke. Hän halusi säilyttää vapautensa puhua eikä allekirjoittanut sopimusta SZ kertoo.

Nyt Apple on yllättäen vetänyt valituksensa pois. Mutta koska mahdollisesta kiistasta ei ole minkäänlaista viranomaisratkaisua, voi Apple vielä nostaa asian esille. Römer sanoo SZ:lle, että tästä myös Applen asianajaja on häntä muistuttanut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. 6

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    7. 7

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. Näytä lisää