Digitoday

Valikko

Visio 2016: Yhdellä kortilla bussiin koko maassa

Suomessa tavoitellaan kattavaa yhdellä kortilla matkustamista, vaikka matkakorttijärjestelmiä onkin kehitteillä kaksi.

Vuoden 2014 loppuun mennessä on määrä valmistua 22 kaupungin ja valtion yhteisesti omistaman  TVV Lippu- ja maksujärjestelmä -yhtiön matkakortti.

Samanaikaisesti Helsingin seudun joukkoliikenneyhtiö (HSL) kehittää uutta informaatio- ja matkakorttijärjestelmäänsä, jonka on määrä valmistua vuoden 2015 loppuun mennessä.

Projektipäällikkö Helge Finnberg Liikennevirastosta sanoo, että hankkeita kehitetään rinnakkain siten, että HSL:n järjestelmässä syntyvää alustaa hyödynnetään valtakunnallisessa järjestelmässä. Molemmat rakentaa it-palveluyhtiö Tieto. Finnbergin mukaan tietojenvaihto on tiivistä.

HSL:n matkustajapalveluiden johtaja Pirkko Lento sanoo, että uuteen järjestelmään rakennetaan avoimet rajapinnat, jotta järjestelmästä saadaan yhteensopiva valtakunnallisten korttien kanssa.

Myös valtakunnallisen kortin kehityshankkeen vetäjän TVV lippu- ja maksujärjestelmä -yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Kankkunen pitää yhteensopivuutta tärkeänä.

– Kansalaisen kannalta olennaista on, että aika moni ketju alkaa tai päättyy pk-seudulta.

– Olemme olleet kokoajan mukana taustajoukkona TVV:n hankkeessa. Olemme antaneet heille käyttöön määrittelyjämme, jotka olemme todenneet omassa hankkeessamme toimiviksi, toteaa HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

HSL laskee, että Helsingin seudulla tehdään 60 prosenttia Suomen joukkoliikenteen matkoista.

TVV:n matkakortissa ovat mukana valtion lisäksi seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopion kaupunki, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa ja Salo.

Yksi kortti, tulevaisuudessa
nfc-kännykkä

Teknisesti yhdelle kortille voidaan tuoda useamman kortin käyttöön tarvittavat sovellukset. Ilkka Kankkunen toteaa, että tulevaisuudessa maksuväline voi olla kortin sijaan langatonta nfc-yhteyttä hyödyntävä kortti tai matkapuhelin. Sovelluksia voivat olla esimerkiksi asemien liityntäpysäköinnin palvelut.

HSL:n matkakortit vaihtuivat edellisen kerran vuonna 2009, ja uudelleen ne vaihtuvat taas tariffi- ja vyöhykemalliuudistuksen yhteydessä aikaisintaan vuoden 2016 alussa. Aikataulu voi vielä muuttua, koska se on kiinni kuntien päätöksenteosta.

Vantaan kaupunki on jo esittänyt uudistuksen siirtämistä vuoteen 2017, sillä uusi vyöhykemalli lisää kuntien menoja joukkoliikenteen tukien lisääntyessä.

Liikenneviraston toiveena on, että samalla kortilla voi tulevaisuudessa asioida myös junissa, ja yhteistyö lentoyhtiöiden kanssa on myös selvityksessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    7. 7

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää