Digitoday

Valikko

PS4 ei osaa nukkua ja palautua – päivitys tarvitaan

Sony joutuu leikkaamaan yhden PS4:n odotetun toiminnon pois julkaisuhetken konsoleista.

Microsoft joutui kerta toisensa jälkeen pyörtämään päätöksiään Xbox One -konsolinsa suhteen pelaajaraivon paineessa. Nyt Sony on vaarassa saada fanien vihoja niskoihinsa perumalla julkaisusta viime tipassa yhden Playstation 4:n odotetun ominaisuuden.

Suspend/resume-toiminnon on tarkoitus mahdollistaa sekä konsolin asettaminen virransäästötilaan että nopea palautuminen pelin jatkamiseksi. Mutta nyt toiminto uupuu Yhdysvaltain julkaisusta 15. marraskuuta.

Toiminto on tulossa erillisenä ohjelmistopäivityksenä myöhemmin, Sony kertoi blogissaan perjantaina. Sony ei sanonut syytä viivästykselle tai tarkkaa aikataulua, koska ominaisuus saadaan valmiiksi.

Yhtiö kyllä kertoi PS4:n saavan heti Yhdysvaltain julkaisupäivänään 300 megatavun päivityksen, joka tuo konsoliin useita muita ominaisuuksia, kuten moninpelaamisen verkossa.

Mielenkiintoisesti edes konsolin blu-ray- ja dvd-soitin ei toista mitään videoita ennen päivitystä. Ja sen jälkeenkin käyttäjien pitää ensimmäisellä toistokerralla käydä ensin internetissä aktivoidakseen toiminnon.

Sony jätti kertomatta, onko suspend/resume yhdessä ensimmäisen päivän päivityksen kanssa valmiina konsolissa, kun se tulee myyntiin Euroopassa 29. marraskuuta. Eroa julkaisuilla on vain kaksi viikkoa.

Forbes-lehti huomauttaa, että myös Microsoft on julkaisemassa Xbox Onen lanseerauspäivänä ohjelmistopäivityksen. Sen on tarkoitus purkaa riitaa aiheuttaneita rajoituksia, jotka liittyivät etenkin liian aggressiivisena pidettyyn piratisminestoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. 6

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    7. 7

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. Näytä lisää