Digitoday

Valikko

Nokian pääkonttorin isäntä vaihtuu ensi vuoden alussa

Muiden Nokian kiinteistöjen kohtalosta ei ole vielä kerrottu. Yhtiön henkilökunta tietää jo jatkostaan.

Nokia ilmoitti tänään Keilanimessä sijaitsevan pääkonttorinsa uudesta omistajasta. Rakennuksen hallinnointi siirtyy puhelinkaupan yhteydessä Microsoftille. Rakennuksen omistaa kiinteistöpääomarahastoja hallinnoiva Exilion, jolle Nokia myi rakennuksen joulukuussa. 

Microsoftilla on paljon tilantarvetta, sillä Nokian noin 5000 suomalaisesta työntekijästä 4700 siirtyy Microsoftille. Lisäksi Suomessa on noin 6000 NSN:n työntekijää, joihin kauppa ei vaikuta.

Muiden kiinteistöjen kuin pääkonttorin kohtaloa Nokia ei halua vielä kommentoida. – Näistä kerrotaan ensin henkilökunnalle lähiviikkojen aikana, sanoo Tomi Kuuppelomäki Nokian viestinnästä.

Kuuppelomäki sanoo, että Nokian muutto uusiin tiloihin alkaa samoihin aikoihin, kun kauppa saa tarvittavat viranomaishyväksynnät. Yhtiö uskoo tämän tapahtuvan tammi–maaliskuussa.

Todennäköistä on, että esimerkiksi yhtiön lippulaivamyymälä Aleksanterinkadulla siirtyy Microsoftille. Kaupassa myydään nimenomaan Nokian puhelinyksikön laitteita. Nokia ei kuitenkaan halua kommentoida asiaa.

Kuuppelomäen mukaan kaikille Suomen nokialaisille on jo kerrottu, missä yhtiössä he jatkavat. Useimpien kohdalla asia on ollut alusta asti selvää. Ainoastaan markkinointi, viestintä ja muut tukitoiminnot ovat vaatineet selvittelyä.

Muokkaus: Lisätty maininta viimevuotisesta kiinteistökaupasta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    6. Näytä lisää