Digitoday

Valikko

Kansalaisaloite sai täyslaidallisen tekijänoikeusjärjestöiltä

Tekijänoikeusjärjestöt ampuvat täyslaidallisen Järkeä Tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitetta kohti. Kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan käsittelyyn tänään.

Suurta huomiota saanut Järkeä Tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn kerättyään yli 50 000 allekirjoitusta. Tekijänoikeuspuolelta ammutaan nyt täyslaidallinen aloitteen sisältöä kohtaan.

Kannanottonsa aloitteesta ovat lausuneet yhteen ääneen Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty, Viestinnän keskusliitto, Suomen journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme.

Niiden mielestä aloitteen julkilausutut tavoitteet ovat hyviä, mutta esitetyt lainmuutokset toimivat niitä vastaan. ”Aloitteen tiivistelmä ja markkinointi ovat ristiriidassa sen sisällön kanssa”, moititaan julkilausumassa.

Kansalaisaloitetta syytetään siitä, että se vaarantaa sisältöalojen työpaikkoja, heikentää kotimaisen sisällöntuotannon toimintaedellytyksiä, vahingoittaa digitaalisten palvelujen kehittämistä sekä tekee Suomesta turvasataman kansainväliselle verkkopiratismille.

Piratismi lailliseksi?

Ehdotuksen mukaiset lakimuutokset johtaisivat Lyhdyn projektinjohtajan Lauri Kairan mukaan siihen, että Suomi olisi piratismin harjoittamiseen turvallisin paikka EU:n alueella.

– Ensinnäkin piraattipalveluiden pitäjiltä poistuisi riski korvausvelvollisuudesta. Myös poliisin keinot tekijänoikeusrikosten tutkimiseen heikkenisivät, kun osaa keinovalikoimasta voisi käyttää vain siinä tapauksessa, että toimintaan liittyy ansaitsemistarkoitus, Kaira sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi Elisan konesalissa pyöritetyn piraattipalvelimen, jonka tutkimiseksi poliisi ei olisi voinut tehdä kotietsintää, jos kriteerinä olisi ollut ansaitseminen.

– Lisäksi tekijänoikeuksien haltijoilta vietäisiin keinot saada tietoja piraattiaineistojen jakajista. Samoin kuluttajilta poistuisi kielto kopioida laittomista lähteistä, Kaira luettelee.

Maailmalla on todettu piratismin vähentyneen viime aikoina pitkälti sen ansiosta, että laillisen tarjonnan lisääntyminen on pienentänyt houkuttavuutta.

– Jos piratismia saa harjoittaa vapaasti, kuka enää viitsii sijoittaa rahaa laillisten palveluiden pystyttämiseen, Lauri Kaira kysyy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    3. 3

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

    9. 9

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    10. 10

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    3. 3

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää