Digitoday

Valikko

Gran Turismo 6 paahtoi radalle, mutta miksi pelti ei väänny?

GTA V:n perässä kaahaa GT6. Peleillä on yhteistä autoilla ajelu ja etukäteen varmistettu miljoonayleisö.

Playstationin pitkäaikainen ja konsolipeliksi simulaattorimainen Gran Turismo -sarja ennätti jo kuudenteen osaansa. Virallinen julkaisupäivä oli 6.12.

Polyphony Digitalin tekemä ja Sonyn julkaisema uusin eepos käsittää 37 kilparataa ja yli 1200 autoa, joista tosin "vain" 120 on ensi kertaa mukana.

Peli ilmestyi ainoastaan Playstation 3:lle, ei siis uudelle PS4:lle. Ja se on myynnin (ja kehityspanosten) kannalta järkiveto: PS3:a on myyty arviolta noin 80 miljoonaa kappaletta, PS4:ää viimeisimmän tiedon perusteella päälle kaksi miljoonaa. Gran Turismon edellistä kolme vuotta sitten ilmestynyttä versiota on myyty kymmenen miljoonaa kappaletta.

GT6:n 3 vuoden ikärajaa voidaan pitää oudon alhaisena ottaen huomioon, että peli antaa täysin väärän käsityksen ajovirheiden seurauksista. Vähän niin kuin Väiski Vemmelsäären sarjakuvaväkivalta vähättelee seurauksia ruumiilliselle terveydelle.

"Parantunut fysiikkamoottori" ei edelleenkään tarkoita realistisia kolarivahinkoja, eli huippukaaran voi yhä ajaa ilman suurempia huolia täysillä seinään. Asiaan on monia selityksiä, joista yksi tunnettu on, etteivät monet autovalmistajat salli malliensa vakavaa runtelua peleissä maineensa puolesta peläten.

Mutta vahinkomallinnus on jo nykytekniikalla varsin näyttävää sellaisissa peleissä, joissa autot on vedetty hatusta ja fysiikkamoottori on erityisesti viritetty esimerkiksi näyttäviä tai realistisia pellinrutistuksia varten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. Näytä lisää