Digitoday

Valikko

Jatkuu - ei jatku? Monet käsittivät Microsoftin XP-ilmoituksen väärin

Joissakin yrityksissä on luultu, että Microsoft jatkaa sittenkin Windows XP:n aukkojen korjaamista. Väärä käsitys voi kostautua.

Yritysten it-palvelija Atea yllättää. Sen mukaan jotkut asiakkaat ymmärsivät väärin Microsoftin ilmoituksen jatkaa antivirusohjelmansa päivittämistä Windows XP -käyttäjille.

– Uutinen on hämmentänyt monia asiakkaitamme, ja jotkut ovat tulkinneet, ettei XP:n tuki lopukaan vielä. Tässä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta, Atean asiantuntija Pete Nieminen sanoo tiedotteessa.

Microsoft lopettaa XP:lle jaettavat tietoturvapäivitykset – siis haavoittuvuuksien korjaamisen – 8. huhtikuuta. Yhtiö ei ole antamassa periksi tästä takarajasta millään.

Jos toisin on todella luultu, sen voisi kuvitella lykänneen edelleen it-hankkeita käyttöjärjestelmän uusimiseksi. Ja kun XP on ollut vielä hiljattain käytössä varsin monessa suomalaisessa yrityksessä, eikä siirtymä uuteen käyttöjärjestelmään tapahdu käden käänteessä, voi Microsoftin takaraja olla jo liikaa monelle organisaatiolle.

Samaan aikaan tietoturvapiireissä uskotaan vahvasti, että rikolliset eivät jätä käyttämättä huhtikuussa avautuvaa valtavaa ikkunaa hyökätäkseen tietokoneisiin ja sitä kautta yritysverkkoihin.

Tosin se, että XP "on käytössä", ei välttämättä tarkoita, että se on firman hallitseva käyttöjärjestelmä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää