Digitoday

Valikko

Snowden: Laki estää paluuni Yhdysvaltoihin

Snowdenin mukaan hän on pudonnut lain ulkopuolelle. Toivoa kuitenkin on.

Tietovuotaja Edward Snowden vastaili eilen yleisön Twitterin välityksellä lähettämiin kysymyksiin.

Snowdenille esitettyjen ksymysten joukosta poimittiin muutamia, joihin hän vastasi Free Snowden -sivulla.

Yksi Snowdenille esitetyistä kysymyksistä oli, millä ehdolla hän suostuisi palaamaan Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltoihin palaaminen olisi paras vaihtoehto hallitukselle, suurelle yleisölle ja minulle. Valitettavasti se ei vain ole mahdollista nykyisen tietovuotolainsäädännön puitteissa. Laissa on puutteellisuuksia, joiden vuoksi se ei koske kaltaisiani kansallisen turvallisuuden kanssa työskenteleviä sopimustyöntekijöitä.

Sadan vuoden ikäinen laki, jonka perusteella minua syytetään, ei ole tarkoitettu sovellettavaksi yleisen edun kanssa työskenteleviin ihmisiin.  Se estää vetoamasta siihen, että tietovuodon paljastamisen edut ovat haittoja suuremmat. Tämä on turhauttavaa, koska se tarkoittaa, etten voi saada reilua oikeudenkäyntiä enkä siten myöskään voi palata kotiin.

Jos kongressi toteaa, että sen PCLOB-aivoriihen julki tuomat ohjelmat ovat laittomia ja tämän seurauksena uudistaa tietovuotajalain, saatamme nähdä järjestelmän, joka takaa työnantajasta riippumatta kaikille amerikkalaisille reilun oikeudenkäynnin.

Snowden kommentoi myös, miten hän suhtautuu amerikkalaistiedustelun työntekijöiden hänelle esittämiin tappouhkauksiin.

Se vaivaa minua, muttei aivan ilmeisistä syistä. Nykyiset virkamiehet kokevat asemansa niin vahvaksi, että he väittävät medialle, että USA:n perustuslain viides lisäys (törkeistä rikoksista syytetyt voi panna syytteeseen vain suuren valamiehistön edessä) on vanhentunut. Samalla he väittävät kunnioittavansa perustuslain neljättä (viranomaisten etsintä- ja takavarikko-oikeutta sääntelevä laki) ja ensimmäistä lisäystä (muun muassa sanan- ja lehdistövapauden takaava laki). Tästä meidän kaikkien tulisi olla huolissamme.

Tiedän, että olen hengenvaarassa, mutten aio säikkyä. Koska toimin oikein, en kadu mitään.

Snowden sanoi myös muun muassa, että kaikki vakoilu ei ole pahasta ja hän sanoi uskovansa vahvan end to end -salauksen olevan edelleen turvallinen.

Kaikki Snowdenin vastaukset ovat luettavissa täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    5. 5

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    6. 6

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    5. 5

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    6. Näytä lisää