Digitoday

Valikko

Linux nousee vihdoin, uhkaa Microsoftin Windows-rahoja?

Microsoftin seuraava varsinainen Windows-julkaisu "Threshold" saattaa olla viimeinen, josta yhtiö pystyy pyytämään rahaa.

Ilmaisen Linuxin kehitys todennäköisesti pakottaa Microsoftin luopumaan Windowsin maksullisuudesta, Softpedian Silviu Stahie aprikoi blogikirjoituksessaan. Hän toteaa Linuxin kehittyneen viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin.

Isot tekijät
määräävät suunnan

Aiemmin Linux on sivuutettu kuriositeettina työpöytäkäyttöjärjestelmistä puhuttaessa. Sen markkinaosuus on ollut, ja on yhä, surkea työpöydillä, eikä käyttöjärjestelmää ole otettu tosissaan, kun ei yksikään suuri laite- tai ohjelmistovalmistajakaan ole. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Kolme suurta, Intel, AMD sekä Nvidia osallistuvat Linux-tuen kehittämiseen tällä hetkellä tosissaan. Kun kolme suurta laitevalmistajaa viimeinkin ottaa Linuxin tosissaan, saavat jalansijaa myös muut toimijat – kuten peliteollisuus. Suurista pelitaloista Valve ja Activision Blizzard ovat luvanneet panostaa tulevaisuudessa pingviiniin.

Valve on avannut pelin näyttävästi julkaisemalla maailman suosituimman digitaalisten pelien jakelualustan Steamin pingviinikäyttöjärjestelmälle. Valvella on myös rahaa tarjota Linuxille sen kipeästi kaipaamaa näkyvyyttä, jolla myös työpöytäkäyttäjät saataisiin houkuteltua käyttöjärjestelmän pariin. Linux on tähän asti mielletty lähinnä palvelintietokoneiden sekä sulautettujen järjestelmien vauhdittajaksi.

Linuxin suosion nopea
kasvu satuttaisi Microsoftia

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta mikäli Linux pystyisi uhkaamaan Microsoftin määräävää markkina-asemaa tosissaan, pakottaisi se Redmondin jätin harkitsemaan käyttöjärjestelmäpolitiikkaansa uudelleen.

Tällä hetkellä Microsoftilla ei ole hätää, mutta muuttuvat markkinat näkyvät yhtiön laitteiden ja ohjelmistojen suosiossakin. Vaikka Microsoft tekeekin yhä huipputulosta, eivät suurenkaan yhtiön varat riitä loputtomasti. Tälläkin hetkellä Microsoft tekee tappiota jokaisella myymällään Surface-tabletilla.

Jos Windows 7:stä ja Microsoft Officesta saatavat rahavirrat yhtäkkiä tyrehtyisivät, olisi Microsoft lähes pakotettu tarjoamaan ohjelmistojaan joko ilmaiseksi mainosrahoitteisina tai laitteiden kylkiäisinä, mikäli se aikoisi pysyä mukana yhä kiihtyvässä kilpailussa mobiililaitteiden ja pc-tietokoneiden markkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

    8. 8

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    9. 9

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    10. 10

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää