Digitoday

Valikko

Pentagon julkaisi Darpan tutkimuskatalogin

Internetin teknologisen syntypaikan ovet on nyt avattu suurelle yleisölle. Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen Darpa on julkaissut katalogin osittain ja kokonaan rahoittamistaan tutkimuksista ja ohjelmista.

Darpa (Defense Advanced Research Projects Agency) on suuri tutkimusten rahoittaja, mutta tähän saakka suuri osa sen tuloksista on pidetty pois julkisuudesta. Tällä viikolla julkaistulla toimitetulla Open Catalogilla halutaan rohkaista jatkotutkimuksia ja houkutella mukaan uusia tutkijoita.

Darpan ohjelmajohtaja Chris White sanoi tiedotteessa, että avoimen ohjelmakatalogin julkistaminen tuo mukaan lisää asiantuntijoita, jotka voivat tuottaa nopeasti valtion tarvitsemia ohjelmia. Asiasta kirjoitti muun muassa PCMag.

– Toivomme, että tietojenkäsittelytiedeyhteisö testaa ja arvioi ohjelmistojemme elementtejä ja sitten ottaa ne käyttöön joko itsenäisinä sovelluksina tai omien ohjelmistojensa komponentteina.

Open Catalog -sivujen tarjonta jakautuu ohjelmistoihin ja julkaisuihin. Jos tiedeyhteisö innostuu asiasta, Darpa lupaa julkaista tuloksia ja tuoda tarjolle lisää materiaalia.

Katalogin ensimmäisen ohjelman englanninkielinen kuvaus on tällainen: Hadoop MapReduce-over-Hive based implementation of network query by example utilizing attributed network pattern matching.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    4. 4

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    4. 4

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää