Digitoday

Valikko

VTT:n syöpäkamerasta on moneksi – matkalla myös avaruuteen

Suomalainen keksintö saattaa paitsi pelastaa henkiä, myös auttaa laajojen ympäristöongelmien selvittämisessä avaruudesta käsin.
VTT kertoi keskiviikkona potilaskokeista uudella syöpäkameralla. Kameraa on testattu Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja Hyksin Iho- ja allergiasairaalassa, ja tulokset ovat lupaavia.

Hyperspektrikamera pystyy parissa sekunnissa kuvaamaan laajojakin ihoalueita jopa sadalla eri valon aallonpituudella. Käytännössä se tarkoittaa, että arkikäytössä lienee 3 – 5 vuodessa kamera, joka pystyy tunnistamaan ihon pinnalta ihosyövän esiasteet, joita ei paljaalla silmällä pysty näkemään.

VTT:n johtavan tutkijan Heikki Saaren johdolla toteutettu ja patentoitu kamera lupaa nopeuttaa hoidon aloittamista ja sitä kautta jopa pelastaa henkiä. Mutta ihosyöpä on vain yksi lukuisista potentiaalisista käyttötarkoituksista.

– Syöpähoitojen ohella kamera on etenemässä lennokkien kuvauslaitteeksi maa- ja metsätaloussovelluksiin ja ympäristösovelluksiin, Saari kertoo. Oululainen yritys Rikola on itse asiassa jo toimittanut ensimmäiset kamerat lennokkikuvauksiin.

Kameralle on löytynyt paikka myös Suomen ensimmäisessä satelliitissa Aalto-1:ssä, jota on työstetty opiskelijavoimin Espoon Otaniemessä. Tarkoitus on todistaa, että kamerasta on ympäristön ja metsien monitorointiin.

Mutta Heikki Saari on enemmän innoissaan belgialaisesta Picasso-satelliitista, jonne hyperspektrikamera on myös matkalla. Satelliitilla aiotaan tutkia ilmakehän pienhiukkasia ja otsonia, ja tässä työssä kamera lienee maakuvauksia paremmin kotonaan.

Tuskin sotalennokkiin

Kamera ei ole koolla pilattu, mutta sitä voidaan Saaren mukaan kutistaa entisestään. Tuloksena voi olla vaikkapa hyvinvointiranneke, joka osaa tarvittaessa ottaa yhteyttä lääkäriin, jos käyttäjän ihosta havaitaan jotain epäilyttävää.

Toisaalta spektriteknologia on tärkeä osa nykypäivän sotilastiedustelua. Onko puolustusteollisuudesta otettu yhteyttä kameran tiimoilta? Saaren mukaan kiinnostusta on ollut, mutta sille tielle tuskin lähdetään.

– Tätä teknologiaa tuskin tuotettaisiin pelkästään Suomen tarpeisiin. Ja esimerkiksi Yhdysvallat ei hyväksy, että tällaista strategista teknologiaa tuotettaisiin sen rajojen ulkopuolella, Saari selvittää käytännön esteitä.

Muista mahdollisista sovelluskohteista Saari mainitsee ruoan analysoinnin, jotta ruokailija tietää, mitä suuhunsa on laittamassa. Kameran mahdollistanut perustekniikka on myös menossa ajoneuvoihin polttoainetankin ja moottorin väliin mittaamaan bensan laatua.

Mutta miltä tuntuu, kun on luonut jotain yhteiskuntaa parantavaa ja jopa henkiä pelastavaa teknologiaa?

– Kyllähän se on hieno tunne, että keksintö menee oikeasti käyttöön. Ja siihen on tietenkin vaadittu monien muidenkin työpanosta, Saari korostaa. Teknologian kehittämiseen kaikkinensa on käytetty noin kymmenen miljoonaa euroa. Se siis kattaa muutakin kuin hyperspektrikuvantamisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    2. 2

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    9. 9

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    10. 10

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    2. 2

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää