Digitoday

Valikko

15 000 kotia valtion 100 megabitin piiriin

Myöhästyväksi ennustettu Laajakaista 2015 -hanke on ollut suureksi avuksi harvaan asutuissa maaseudun kunnissa, Viestintävirasto arvioi.
Valtion hanke sadan megabitin laajakaistayhteyksien tarjoamiseksi halki Suomen etenee, mutta tahti ei ole päätä huimannut. Viestintävirasto antoi torstaina hieman osviittaa siitä, missä mennään.

Viestintäviraston mukaan niissä kunnissa, jotka ovat mukana Laajakaista 2015 -hankkeessa, on valokuituverkon saatavuusalue kasvanut vuoden 2013 aikana noin 15 000 kotitaloudella.

Samaan aikaan valokuituverkon viisi aktiivisinta rakentajaa (Elisa, Sonera, Anvia, Suupohjan Seutuverkko ja Savon Kuituverkko) rakensivat valokuituverkkoa kaikkiaan noin 100 000 uuden kotitalouden liittämiseksi nopean laajakaistan saatavuuden piiriin. Jokainen näistä teleyrityksistä on myös toteuttanut Laajakaista 2015 -hankkeita valtion tuen avulla.

Viestintävirasto on itsekin myöntänyt, että hankkeen tavoite 100 megabitin laajakaistan tuomisesta lähes kaikille vuoden 2015 loppuun mennessä ei ole toteutumassa. Mutta valtion tukeman valokuidun uskotaan olevan nousussa.

Viraston näkemys on, että vuonna 2012 valtion rahoittama laajakaista tavoitti todennäköisesti vähemmän kuin 15 000 taloutta. Lisäksi aika monta laajakaistahanketta on tällä hetkellä niin sanotusti sisässä, eivätkä ne vielä näy luvuissa.

Viestintävirasto myös korostaa, että 15 000 kotitaloutta on sentään ihan kohtuullinen määrä siihen suhteutettuna, että hankkeen tukikelpoinen alue kattaa ainoastaan viisi prosenttia Suomen väestöstä. Loput 95 prosenttia on määrä tavoittaa kaupallisin keinoin.

Vuoden 2013 loppuun mennessä Viestintävirasto on myöntänyt Laajakaista 2015 -hankkeeseen osallistuneille yrityksille noin 24 miljoonaa euroa valtion tukea valokuituverkon rakentamiseen. Erityisesti harvemmin asutuissa maaseutukunnissa laajakaistahanke on vaikuttanut merkittävästi nopean laajakaistan saatavuuden paranemiseen, virasto uskoo.

Nopeiden, yli 30 megan laajakaistaliittymien saatavuus on parantunut vuoden 2013 aikana Suomessa noin viidellä prosentilla. Valokuitutekniikalla toteutettujen liittymien määrä on lisääntynyt samassa ajassa noin 11 prosenttia. Paras kiinteiden laajakaistaliittymien saatavuus on Pohjanmaan maakunnassa.

Viilattu uutisen rakennetta ja sisältöä ymmärrettävämmäksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    9. 9

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. Näytä lisää