Digitoday

Valikko

Hyökkäys odotti puolustusministerin verkkosivuilla

Puolustusministeri Carl Haglundin verkkosivut näpelöitiin vaarallisiksi.

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) henkilökohtaiset verkkosivut osoitteessa carlhaglund.fi joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, Kyberturvallisuuskeskus kertoi keskiviikkona iltapäivällä. Helsingin Sanomat oli uutisoinut asiasta jo samana aamuna.

Tietoturvayhtiö F-Secure oli huomannut sivujen jakavan haitallista koodia tiistaina. Mutta kyseessä oli jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun sivuston havaittiin palvelevan rikollisia. Viimeksi näin kävi helmikuussa, jolloin asiaan puututtiin nopeasti. Ongelmia on ollut aiemminkin.

Keskuksen mukaan haitallisen koodin avulla on pyritty ohjaamaan sivuston kävijän selain hakemaan sisältöä ulkopuoliselta haitalliselta sivustolta. Tämä haittasivusto, joka ei ollut enää keskiviikkona iltapäivällä toiminnassa, on voinut tarjota vierailijalle esimerkiksi haittaohjelmaa tai kaupallista sisältöä ilman, että kävijä on epäillyt mitään.

Hyökkäystapa ei ole tiedossa, mutta esimerkiksi julkaisujärjestelmien haavoittuvuudet ovat yksi yleinen tapa levittää haitallista sisältöä. Carlhaglund.fi:n ylläpito on korjaamassa ongelmaa, ja sivuilla on vain ministerin kuva ja ilmoitus "takaisin kohta".

Kyberturvallisuuskeskus ei esitä mitään arvailuja tekijöistä. Carl Haglundin toimenkuvaan kuuluvat muun muassa kyberasiat, ja lisäksi hän on ollut viime päivinä esillä mediassa kommentoidessaan Venäjän ja Ukrainan välistä kriisiä.

Eräässä haastattelussa Haglund otti kantaa Ukrainan itsemääräämisoikeuden puolesta solmiollaan, jossa olivat Ukrainan lipun värit. Solmio huomioitiin venäläisessä mediassa.

Mutta haittakoodia havaittiin Haglundin sivuilla jo 9. helmikuuta, jolloin Ukrainan kriisi ei ollut vielä kärjistynyt. Ilta-Sanomien mukaan verkkohyökkäys näyttää järjestelmälliseltä toiminnalta, mikä kirvoitti Twitterissä epäilyn, ettei ongelmaan ole suhtauduttu riittävällä vakavuudella.

– Vakavasti suhtaudutaan ehdottomasti, mutta en tiedä, miten paljon on mahdollista investoida kybertason nostoon, ministeri vastasi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää