Digitoday

Valikko

Vieläkö teet töitä? Kollegasi pelaavat tätä

Vielä vuonna 2014 yksinkertainen puzzlepeli voi valloittaa maailman. Se lämmittää paatuneen pelaajan sydäntä.

Kaikki alkoi Independent Games Festivalilla. Asher Vollmerin, Greg Wohlwendin, ja Jimmy Hinsonin tekemä kunniamaininnan saanut kännykkäpeli Threes oli koukuttava. Ajatuksena oli yhdistellä luvuista suurempia lukuja siirtämällä niitä toisiaan päin sivu- tai pystysuunnassa pienessä ruudukossa. Hyvin pian nähtiin Jason Saxonin kehittämä iOS-peli 1024, joka kopioi Threesin idean.

Gabriele Cirulli teki pelin myös verkkoon ja se valtasi maailman. Uusi versio, 2048, levisi sosiaalimediassa kuin kulovalkea. Peli-idea oli yhä sama, mutta hieman hiotumpi. Kakkoset yhdistyivät nelosiksi, neloset kaseiksi, ja niin edelleen. Tavoitteena on saada aikaan tiili, jossa on luku 2048. Tehtävä ei ole ihan yksinkertainen, sillä ruudukko käy pian ahtaaksi. Kun yhdisteltäviä numeroita ei enää ole, ja tila täyttyy, peli on ohi.

Muutaman päivän ajan 2048 on ollut vastuussa lukemattomista hukatuista työtunneista. Eikä se edes jää siihen. Pelistä on julkaistu monia uusia versioita. Osa näistä on vähän vakavampia, kuten kolmiulotteinen 2048-3d ja neliulotteinen 2048-4d. Osa taas edustaa enemmän huumoripuolta, kuten suosittuun Doge-meemiin perustuva versio 2048-doge.

2048 on melko vaikea, mutta voitettavissa paneutumisella. Sehän ei tietenkään riitä, joten myös 2048-hard on olemassa. Hard-versiossa uudet numerot ilmestyvät ruudukkoon aina pahimpaan mahdolliseen paikkaan, satunnaisen sijasta. Tätä ei enää niin vain selätetäkään.

Olemassa on myös pari erilaista ikuisuuteen jatkuvaa versiota. 2-bitfinity on sama kuin 2048, mutta lopputavoitetta ei ole, vaan peli on jatkettavissa niin pitkään kuin selviää. Sen sijaan 9007199254740992 ei enää edes ole peli. Ruudukko on jättimäinen, ja tavoiteluku niin suuri, että sen tavoitteleminen on turhaa. Hauskaa, mutta turhaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    10. 10

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää