Digitoday

Valikko

Entistä ehompi Oculus Rift myyntiin, mutta "ei ihan holokansi"

Videopelaamisen potentiaalisesta mullistajasta ilmestyi uusi kehittäjille suunnattu versio.

Virtuaalisilmikko Oculus Riftin kehittäjäversio päivittyi noin vuosi sen jälkeen,  kun alkuperäisen laitteen toimitukset alkoivat. Oculus Rift Development Kit 2 on myynnissä verkossa, ja laitteen pitäisi alkaa saapua ostajille heinäkuusta lukien.

Pelinäkymän ja muun 3d-sisällön esittämiseen tarkoitettu silmikko on yksi niistä uutuuksista muun muassa Sonyn Morpheuksen kanssa, jotka saattavat vihdoin tehdä 1990-luvulla hypetetystä virtuaalitodellisuudesta arkea.

Oculus Riftin tiimi toteaa, että laitteen alkuperäinen versio oli teknisesti sen verran rajoittunut, ettei siitä ollut kunnollisen virtuaalitodellisuuden tarjoamiseen. Mutta DK2:ssa on muun muassa entistä tarkempi näyttö ja alhaisen latenssin liikeseuranta käyttäjän päälle.

– DK2 ei ole identtinen Riftin kuluttajaversion kanssa, mutta perustavanlaatuiset rakennuspalikat loistavalle virtuaalitodellisuudelle ovat mukana, tiimi kirjoittaa blogissaan. Yleistä käyttökokemusta on vielä parannettava ennen kuluttajajulkaisua.

– DK2 ei ole vielä holokansi, mutta se on merkittävä askel oikeaan suuntaan, tiimi viittaa Star Trekin Enterprise-aluksen keinotodellisuuslaitteistoon. Kuluttajaversiota varten aiotaan parantaa ainakin mukavuutta, näytön tarkkuutta, päänseurantaa, softaa ja optiikkaa.

Ilman toimituskuluja tai tullimaksuja 350 dollarin hintainen Oculus Rift Development Kit 2 on nimensä mukaisesti siis vain kehittäjille tarkoitettu. Kuluttajien kannattaa tiimin mukaan odottaa lopullista versiota. Lisäksi on selvää, että pelituki laitteelle on varsin rajallinen tällä hetkellä. Tuki on tosin luvattu useampaan kehityksen alla olevaan peliin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    7. 7

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. Näytä lisää