Digitoday

Valikko

Ihmisiä kuljettavaan avaruusalukseen iski vika

Venäläisen avaruusaluksen telakoituminen ei ollut mahdollista väärän asennon vuoksi.

Keskiyön paikkeilla Suomen aikaa laukaistu Sojuz-kapseli ei pystynyt vielä toimittamaan kolmea ihmistä perille kansainväliselle avaruusasemalle. Työntömoottorin kolmatta suunniteltua polttoa radan hiomiseksi ei voitu tehdä.

Ongelman syystä ei ole Nasan mukaan varmuutta, mutta avaruusalus ei ilmeisesti ollut oikeassa asennossa polttoa varten. Space.comin mukaan on mahdollista, että ongelman aiheutti tietokone/softavika tai mekaaninen vika.

Kazakstanista lähtenyt Sojuz-kapseli kuljettaa asemalle kahta venäläistä ja yhtä amerikkalaista. He ovat kosmonautit Alexander Skvortsov, Oleg Artemjev ja astronautti Steve Swanson.

Miehistöllä ei ole toistaiseksi hätää, sillä tämänhetkinen suunnitelma toisi heidät perille perjantaina aamuyöllä. Se tarkoittaisi, että matka kestäisi saman verran kuin oli aina tapana ennen hiljattaista siirtymistä kuuden tunnin pikakyydityksiin.

Ongelma osuu keskelle Yhdysvaltain ja Venäjän jännitteitä Ukrainan tilanteen vuoksi. Yhdysvallat on täysin riippuvainen Venäjästä astronauttien saamiseksi avaruuteen. Mutta toistaiseksi poliittinen kinastelu ei eri asiantuntijoiden tai Nasan johtajan mukaan ole vaikuttanut ollenkaan yhteistyöhön avaruudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    9. 9

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. Näytä lisää