Digitoday

Valikko

Samsung kantaa puettavan teknologian johtoviittaa

Puettava teknologia on vasta nousemassa kehdosta, mutta se kasvaa hurjaa vauhtia. IDC:n raportin mukaan kehitystä vetää Samsung.

Viime vuonna puettava teknologia sai runsaasti mediajulkisuutta, mutta sektorin älykkäimmät sovellukset eivät levinneet laajaan käyttöön. Eniten myytiin puoliälykkäitä ja suhteellisen edullisia mittareita, joiden äly perustui yhteistyöhön älypuhelimien tai muiden tietokoneiden kanssa.

Myös tänä vuonna helppokäyttöiset ja edulliset laitteet johtavat puettavan teknologian myyntitilastoja, markkinatutkimusyritys IDC ennustaa. Sen mukaan tämän sektorin laitteita myydään 19 miljoonaa kappaletta. 78 prosentin vuosittainen kasvu nostaa niiden myynnin 112 miljoonaan kappaleeseen vuonna 2018.

Raportin mukaan Samsung, joka on julkistanut useita älyrannekkeita ja joka on tähänkin saakka johtanut älykellojen myyntitilastoja, koetaan puettavan teknologian johtoyrityksenä. Samsungiin luotetaan enemmän kuin Appleen, Sonyyn tai Googleen.

Viime kuussa Google julkisti Androidista Wear-version, joka on tarkoitettu nimenomaan päälle puettavaan teknologiaan. Viime viikolla Nike tiedotti uudesta laboratoriosta, joka keskittyy yrityksen kuntokellon jatkokehitykseen. Aiheesta kirjoittanut Techtimes muistuttaa, että myös tietokonevalmistaja Acer ja älypuhelinvalmistaja HTC ovat ilmoittaneet tuovansa omia laitteitaan markkinoille.

IDC:n raportin mukaan varsinaiset älykkäät puettavat laitteet ohittavat suosiossa puoliälykkäät vempaimet vuonna 2018. Puettavan älylaitteen erottaa puoliälykkäästä se, että siihen voi ladata kolmansien osapuolien tekemiä sovelluksia.

Puettavan teknologian tulo yritysmaailmaan on IDC:n mukaan vain ajan kysymys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      Tunnistatko nuoret kuvissa? Saattavat liittyä päiväkodin tulipaloon Espoossa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    7. 7

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    10. 10

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      Tunnistatko nuoret kuvissa? Saattavat liittyä päiväkodin tulipaloon Espoossa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää