Digitoday

Valikko

Microsoftin mystinen "tekninen virhe": Omistaja tivaa selitystä oikeudessa

Microsoftin osakas nosti oikeuskanteen yhtiön hallitusta vastaan vanhasta selainvirheestä, joka on maksanut yhtiölle jo lähemmäs 600 miljoonaa euroa.

Osakkeenomistaja Kim Barovic tomuttaa pölyt vuosia vanhasta Microsoftin virheestä, jonka vuoksi miljoonat Windows-käyttäjät eivät nähneet EU:n pakottamaa nettiselaimen valintaruutua.

Valintaruutu oli seurausta EU-tutkinnasta, jossa Microsoftia epäiltiin epäreilusta kilpailusta sen asentaessa Internet Explorerin oletuksena Windowsiin. Mutta Microsoft ei noin puoleentoista vuoteen esittänyt Windows 7:n käyttäjille EU:ssa valintaruutua, josta käyttäjät olisivat voineet valita IE:n tai jonkun sen kanssa kilpailevan selaimen.

Microsoftin mukaan kyseessä oli "tekninen virhe", mutta tarkempaa selitystä ei ole annettu. Virhe maksoi yhtiölle 561 miljoonaa euroa EU:n kanssa tehdyn sopimuksen rikkomisen takia.

Koko episodi saattoi olla jopa turha, sillä Microsoftia ilmeisesti yritettiin varoittaa hyvissä ajoin valintaruudun puuttumisesta.

Omistaja Barovicin kanteen mukaan muun muassa perustaja Bill Gates ja entinen pääjohtaja Steve Ballmer epäonnistuivat johtamaan Microsoftia kunnolla, ja hallituksen tutkinta valintaruudun puuttumisen selvittämiseksi oli riittämätön.

Microsoft ei näe perusteita kanteelle.

– Rouva Barovic pyysi hallitusta tutkimaan vaatimuksensa ja nostamaan kanteen hallitusta ja yhtiön johtajia vastaan. Hallitus harkitsi hänen vaatimustaan kattavasti, kuten hän pyysi, eikä löytänyt perustetta kanteelle, Microsoft lausui Reutersin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    8. 8

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää