Digitoday

Valikko

Google syrjäytti Applen arvokkaimpana brändinä

Hakukonejätin tulos ei yltänyt analyytikkojen odotuksiin, vaikka sen voitot kasvoivat kolme prosenttia 2,5 miljardiin euroon.

Hakukonejätti Google on maailman arvostetuin yritys uuden tutkimuksen mukaan, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Edelliset kolme vuotta teknologiayhtiö Apple on pitänyt hallussaan kärkisijaa.

Googlen arvo nousi 40 prosenttia 116 miljardiin euroon, kun Applen taas laski 20 prosenttia hieman alle 108 miljardiin euroon.

Google investoi muun muassa itsestään ajavien autojen projektiin, älylaseihin ja useisiin Android-käyttöjärjestelmään liittyviin yhteistyösuhteisiin.

Yhteisösivusto Facebookin arvo nousi 68 prosenttia noin 26 miljardiin euroon, ja Kiinan nettiportaali Tencentin arvo nousi 97 prosenttia viime vuodesta. Sen arvo on nyt noin 39 miljardia euroa

Milliward Brownin listalta löytyy myös uusia nimiä. Esimerkiksi mikroblogipalvelu Twitter ylsi sadan arvokkaimman brändin listalle 10 miljardin euron liikevaihdollaan, ja LinkedIn vajaalla yhdeksällä miljardilla eurolla.

Listan kymmenen kärki oli yhdysvaltalaisten yritysten hallussa. Kolmannella sijalla oli tietokonevalmistaja IBM, jonka arvo oli lähes 79 miljardia euroa, ja sen perässä Microsoft lähes 66 miljardilla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Nokialla 18-vuotiasta epäillään tyttöystävänsä murhasta – ”Teon julmuus siirtää murhan puolelle”

    10. 10

      Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    6. Näytä lisää