Digitoday

Valikko

Kehitysrahat kankkulan kaivoon? Paina korruptionappia

Ainakin vanhemmalle polvelle punaisen napin painaminen merkitsee kaikkea pahaa. Mutta nyt siihen kehotetaan oikein Suomen valtion tasolta. Paitsi, että se on sininen.
Ulkoministeriö julkaisi tiistaina uuden verkkopalvelun kehitysyhteistyön korruption paljastamiseksi entistä tehokkaammin.

Palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomen valtionhallinnossa ja päästää kenet tahansa ilmoittamaan kehitysyhteistyöhön liittyvistä väärinkäytösepäilyistä.

– Nyt jokaisella on mahdollisuus niin sanotusti painaa punaista nappia, jos epäilee väärinkäytöstä kehitysyhteistyössä. Tässä ulkoministeriö näyttää suuntaa koko valtionhallinnolle, kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoo tiedotteessa.

Suojatussa verkkopalvelussa on sininen Tee ilmoitus -painike, joka ohjaa täyttämään epäillyn tapauksen tarkempia tietoa. Samalla korostetaan, että tapauksen selvittäminen voi viedä paljonkin aikaa, ja ilmoittajan on syytä tutustua ensin prosessiin liittyviin oikeudellisiin seikkoihin. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömästi.

Ministeriö huomauttaa, että kehitysyhteistyön korruptioon on puututtu tähänkin asti ja Suomessa monia muita maita tehokkaammin. Tosin muilla Pohjoismailla on ollut vastaava sähköinen ilmoitusmenettely jo aikaisemmin.

Haaviston mukaan monien kehitysmaiden omat järjestelmät ovat myös parantuneet niin, että ilmoitus voi tulla myös niiden kautta kuten Tansaniassa tapahtui. Hän viittaa viime marraskuussa paljastettuun tapaukseen, missä varoja käytettiin väärin Tansaniassa silloisen arvion mukaan noin 280 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. 6

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    7. 7

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    8. 8

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    9. 9

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    10. 10

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. Näytä lisää