Digitoday

Valikko

"Youtube Music Key": Tälläkö Spotify selätetään?

Google rakentaa suoratoistoon perustuvan musiikkipalvelunsa Youtuben brändin päälle, raportoi Android Police.

Internetjätti Googlen marssi musiikin suoratoistomarkkinoille on ollut hidas. Yhtiön Google Play Music ei ole toistaiseksi yltänyt samalle tasolle Spotifyn ja Deezerin kaltaisten palvelujen kanssa. Lisäksi Google kilpailee itseään vastaan, sillä Youtubesta videomuodossa toistettava musiikki on verrattain suosittua.

Android Police kertoo saaneensa tietoja Googlen tulevasta musiikkipalvelusta, joka toimii hieman yllättäen Youtuben brändin alla. Palvelu on nimeltään Youtube Music Key, joksi nykyinen Google Play Music All Access muuttaa nimensä.

Palvelu tukee kilpailijoidensa tavoin offline-musiikitoistoa, eli musiikin voi ladata myös mobiililaitteelle vaikkapa lentokoneessa kuunneltavaksi. Palvelu pohjautuu noin 10 dollarin kuukausimaksuun, eikä käyttäjän tarvitse kuunnella mainoksia. Käytön voi aloittaa 30 päivän ilmaisjaksolla.

Palvelu toimii taustaprosessina, eli musiikki kuuluu, vaikka mobiililaitteella käytettäisiin muita sovelluksia. Se osaa myös suositella musiikkia käyttäjälle tämän Youtube-kuuntelun perusteella.

Android Policen kuvien perusteella Google kehuu lisänneensä kokoelmiinsa 20 miljoonaa hyvälaatuista musiikkikappaletta uutta palvelua varten. Palveluun on myös tarkoitus tuoda muun muassa live-konsertteja sekä remixejä.

Tässä Youtube Music Key nähtävästi eroaa kilpailijoistaan. Toukokuussa Spotifyn Jonathan Forster kertoi Digitodaylle, ettei yhtiö aio juosta yksinoikeusjulkaisujen perässä. Konserttitallenteiden tarjoamista hän piti kiehtovana ajatuksena, mutta sen aika ei ole vielä.

Youtube Music Keyn lanseeraamisajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää