Digitoday

Valikko

Münchenin Linux-siirtymä ei kelpaa pormestarille

Münchenin räätälöity Linux-jakelu LiMux on usein kelvannut malliesimerkiksi siitä, mitä avoimella koodilla saa aikaan. Mutta kaupungin johdossa ei olla vakuuttuneita.

Ars Technica kertoo Münchenin pormestarin Dieter Reiterin tahtovan Windowsin takaisin kaupungin tietokoneisiin. Münchenin kymmenvuotinen siirtymä Linuxiin valmistui vasta viime vuoden joulukuussa.

Kritiikkiä ropisee niin pormestarilta kuin varapormestariltakin. Ongelmaksi on paljastunut se, että Münchenin käyttämät sovellukset ja niiden tuottamat tiedostot eivät ole kokonaan yhteensopivia muiden saksalaisten virallisten tahojen käyttämien sovellusten kanssa.

Lisäksi varapormestarin mukaan Linux on kallis, koska sen kanssa koodia pitää räätälöidä.

Kaupunginvaltuusto sen sijaan puolustaa Münchenin omaa LiMux-jakelua. Sen mukaan projekti on jo säästänyt kaupungille yli 10 miljoonaa euroa.

Kunnallisten it-palvelujen johtaja Karl-Heinz Schneider puoltaa valtuuston kantaa. Hänen mukaansa ei ole kummallista, että järjestelmän vaihtamisen jälkeen syntyy tilapäisesti tavallista enemmän tukipyyntöjä. Schneider ei ole perillä erityisistä ongelmista, joita siirtymä olisi aiheuttanut.

Microsoft on siirtämässä Saksan pääkonttoriaan Müncheniin vuonna 2016. Pormestari Reiter on ollut osaltaan valmistelemassa muuttoon liittyvää sopimusta.

Reiter on myös avoimesti Microsoft-fani, mutta sanoo, että Microsoftin muutto ja hänen henkilökohtaiset mieltymyksensä eivät vaikuta LiMuxin kritisointiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Telinetyöntekijä putosi Vuosaaren urheilutalon välikatolle

    6. 6

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    9. 9

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    10. 10

      Seppo Räty kertoo miksi lähti Zeus-jumalaksi Apulannan keikalle: ”Kun se rumpali… Mikä ihme pukki se nyt on?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Telinetyöntekijä putosi Vuosaaren urheilutalon välikatolle

    6. Näytä lisää