Digitoday

Valikko

IOS 8 suojaa urkinnalta: Tietojen luovutus "teknisesti mahdotonta"

Apple vahvistaa iOS 8:n tietosuojaa valtioiden tietopyyntöjä vastaan.

Teknologiayhtiö Applen uusi iOS 8 -käyttöjärjestelmä on alkanut latautua iPhone-, iPad- ja iPod-käyttäjille.

Applen mukaan käyttöjärjestelmässä on yksi merkittävä uudistus: Applen ei ole enää edes teknisesti mahdollista luovuttaa tietoja käyttäjän laitteesta viranomaisille.

Yhtiö sanoo ottaneensa iOS 8:ssa käyttöön uuden suojaustekniikan, joka pistää kaikki laitteessa olevat henkilökohtaiset tiedot käyttäjän salasanan (passcode) taakse.

Apple ei tosin kerro, missä salausavain sijaitsee. Yhtiö kuitenkin vakuuttaa, ettei se pysty välittämään sitä eteenpäin:

– Toisin kuin kilpailijamme, Apple ei voi ohittaa salasanaa ja päästä käsiksi tietoihin. Siispä meidän ei ole teknisesti mahdollista vastata hallituksen tiedonluovutuspyyntöihin koskien iOS 8:aa käyttäviä laitteita.

Yhtiö myös kiistää työskennelleensä koskaan minkään maan hallituksen viraston kanssa avatakseen takaoven tuotteisiinsa tai palveluihinsa.

– Emme ole päästäneet hallitusta käsiksi palvelimillemme. Emmekä tee niin tulevaisuudessakaan, yhtiö kirjoittaa.

Apple sanoo, että suurin osa viranomaisten tahoilta tulevista pyynnöistä on laitteisiin (93 %) tai käyttäjätileihin (7 %) liittyviä tietopyyntöjä. Yhtiö kertoo lakitiiminsä arvioivan jokaisen pyynnön erikseen ja pyyntöjen edellyttävän etsintäluvan. Apple sanoo luovuttaneensa tietoja 0,00385 prosentista asiakkaitaan pyyntöjen johdosta.

Yhtiö myöntää myös, että (Yhdysvaltain) kansalliseen turvallisuuteen liittyvät pyynnöt eivät kuulu näihin kategorioihin, ja ne raportoidaan erikseen.

Tiettävästi näitä tietoja ei kuitenkaan julkisteta missään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    5. 5

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    6. 6

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    7. 7

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    5. 5

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    6. Näytä lisää