Digitoday

Valikko

Ihmiskokeen tehnyt Facebook aikoo tsempata – muuttuuko mikään?

Facebook lupaa tarkentaa tapojaan käyttäjien tutkimiseksi. Yhteisöpalvelu tarjosi kuitenkin niukasti lihaa luiden ympärille.

Sosiaalisen median jättiläinen Facebook otti puheeksi taannoisen "ihmiskokeensa", joka suututti lukuisia käyttäjiä, mutta ei taaskaan johtanut mihinkään massapakoon palvelusta. Teknologiajohtaja Mike Schroepfer kertoo, että Facebook tekee muutoksia tutkimustapoihinsa.

– On nyt selvää, että meidän olisi pitänyt tehdä joitakin asioita toisin. Meidän olisi esimerkiksi pitänyt harkita muita ei-kokeellisia tapoja harjoittaa tutkimusta, Schroepfer kirjoitti torstaina.

Kyseisessä tutkimuksessa selvitettiin uutisvirran muokkaamisen seurauksia käyttäjäpäivitysten positiivisuuteen tai negatiivisuuteen. Mutta asiasta ei ilmoitettu kohteena olleille noin 700 000 käyttäjälle.

Kohun keskellä Facebook tarjosi puolittaisen anteeksipyynnön. Tutkimuksesta tehtiin myös valitus Yhdysvaltain kuluttajaviranomaiselle FTC:lle.

Schroepferin mukaan Facebook on viimeisen kolmen kuukauden aikana pohtinut, miten tutkimusta tehdään. Ja nyt hän esitteli uuden kehyksen, joka kattaa sekä Facebookin sisäisen työskentelyn että tutkimukset, jotka saatetaan julkaista.

Facebook yllättyy
helposti

Johtajan mukaan Facebook on antanut tutkijoille selvemmät ohjenuorat, mitä saa tehdä. Jos ehdotettu hanke koskee tietyn ihmisryhmän tutkimusta esimerkiksi iän perusteella tai se liittyy sisältöön, jota voidaan pitää hyvin henkilökohtaisena (kuten tunteet), hanke joutuu syvempään tarkasteluun ennen kuin tutkimusta saa aloittaa.

Facebook on myös perustanut paneelin, jonka jäsenet käsittelevät asiaankuuluvat hankkeet. Ongelmana vain on, että paneeli näyttää koostuvan vain Facebookin omasta väestä.

Asiasta kirjoittava BetaNews ei ole muutenkaan vakuuttunut. Sen mukaan Facebookin lupaukset ovat onttoja, koska yhteisöpalvelu ei selvittänyt, mikä muuttuu käytännön tasolla. Facebook kyllä lupaa myös kouluttaa uudet insinöörinsä ja muut työntekijänsä paremmin tutkimustavoista.

– Vaikka tätä aihepiiriä oli tärkeä tutkia, emme olleet varautuneita julkaistun tutkimuksen aiheuttamaan reaktioon, ja olemme ottaneet vakavasti kommentit ja kritiikin, Mike Schroepfer sanoo.

Facebook kertoi yllättyneensä uudestaan äskettäin, kun seksuaalivähemmistöjen edustajat nostivat metelin lukuisten Facebook-tilien sulkemisesta. Onko luvassa vielä lisää asioita, joihin Facebook "ei ollut varautunut"?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    4. 4

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. 6

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    7. 7

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    8. 8

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    9. 9

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    10. 10

      Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    4. 4

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. Näytä lisää