Digitoday

Valikko

Nokian karttasovellus vaatii pääsyä Android-puhelimen tekstiviesteihin: Tässä syy

Here-kartat edellyttävät Android-puhelimessa käyttöoikeuksia paitsi puhelimen tekstiviesteihin, myös puhelutietoihin ja yhteystietoihin. Nokian mukaan tämä johtuu ulkopuolisen kehittäjän tekemästä sovelluksesta.

Nokia alkoi alkuviikosta jakaa Here-karttasovelluksensa testiversiota Android-puhelimiin. Here-sovellus vaatii kuitenkin erikoisen laajoja oikeuksia puhelimen tietoihin.

Nokian karttasovellus haluaa käyttöluvan muun muassa tekstiviestien lähettämiseen sekä puhelulokien ja yhteystietojen lukemiseen. 

– Androidille tehty Here-sovellus sisältää palvelun, joka ei ole meidän tekemämme, kertoo Nokian tiedottaja James Etheridge.

– Mukana oleva Glympse-sovellus antaa jakaa arvioidun saapumisajan esimerkiksi perheen tai ystävien kanssa. Jos olet esimerkiksi matkalla ravintolaan, voit lähettää karttasovelluksesta suoraan tekstiviestin, jonka avulla näkee sijaintisi.

Glympse-sovelluksen saa käyttöön näpäyttämällä omaa sijaintiaan Androidin Here-kartalla. Esiin tulee pyöreä sovellusvalikko, joista yksi on Glympse.

Sovelluksen avulla voi kertoa ystävilleen oman sijaintinsa, jotka voivat myös reaaliaikaisesti seurata kartalta liikkumistasi kohti sovittua kohtauspaikkaa.

Oman sijainnin jakaminen tapahtuu tekstiviestillä, joka lähetetään Glympse-sovelluksesta. Sovellus tutkii myös puhelutietoja, sillä se ehdottaa viestin vastaanottajiksi viimeksi soitettuja numeroita. 

Tekstiviesti sisältää linkin, joka ohjaa puhelimen selaimen verkkosivulle, jossa näkyy viestin lähettäjän sijainti karttapohjalla. Vastaanottajien ei tarvitse olla Nokian Here-karttasovelluksen käyttäjiä, vaan älypuhelimen nettiselain riittää.

Glympse-sovelluksella voi antaa sijainnin seurannalle myös aikarajan, jonka jälkeen viestin vastaanottajat eivät enää voi seurata sijaintiasi. Jos siis arvelee pääsevänsä paikalle vartissa, kannattaa aikarajaksi asettaa 15 minuuttia.

  • paikkatieto
  • HERE

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    5. 5

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    8. 8

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    9. 9

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    10. 10

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    5. 5

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    6. Näytä lisää