Digitoday

Valikko

Vihaiset linnut ja kähinöivät klaanit kilistävät nyt aids-kassaa

Apple värväsi ensimmäistä kertaa myös sovelluskehittäjiä mukaan aidsin vastaiseen kamppailuun. Bonokin kiittää vaihteeksi.

Suomalaiset julkaisijat Rovio ja Supercell osallistuvat useiden muiden kehittäjien kanssa Applen viimeisimpään (RED)-kampanjaan aidsin torjumiseksi.

Kampanja alkoi maanantaina. Tiedotteen mukaan kaikkiaan 25 eri sovelluksen kaikki tuotot menevät aidsin vastaiseen työhön seuraavat kaksi viikkoa. Sovelluksille on perustettu App Storessa oma laarinsa nimeltä Apps for (RED).

Mukana ovat esimerkiksi Rovion Angry Birds ja Supercellin Clash of Clans. Kaikissa kampanjan sovelluksissa on jotain uutta sisältöä, mikä Clash of Clansissa ilmenee esimerkiksi uusina jalokivinä.

Apple on ollut mukana U2-laulajan Bonon perustamassa (RED)-hyväntekeväisyysaloitteessa vuodesta 2006 lukien. Cnetin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sovelluskehittäjät on otettu mukaan talkoisiin.

Apple myös lahjoittaa osan verkkokauppansa ja kaikkien fyysisten kauppojensa myynnistä aids-työhön kahtena Yhdysvalloissa tärkeänä shoppailupäivänä, jotka ovat Black Friday 28. marraskuuta ja Cyber Monday 1. joulukuuta. Jälkimmäisenä päivänä vietetään myös Maailman aids-päivää.

– Apple ei ole vain mukana taistelussa aidsin lopettamiseksi. He asettavat uuden riman yrityksille antamalla tähän mennessä 75 miljoonaa dollaria Global Fundiin osana kumppanuuttaan (REDin) kanssa, Bono sanoo tiedotteessa.

Aiemmin tänä vuonna Bono ei ollut yhtä myötämielinen Applea kohtaan (RED)-kampanjoinnin tiimoilta.

– Apple on niin ***** ärsyttävän hiljainen siitä tosiasiasta, että he ovat keränneet 75 miljoonaa dollaria, Bono tuskaili kesällä The Vergen mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    10. 10

      Nelivuotias kuulutti isoäitinsä kauhuksi: ”Mummu pieraisi Stockmannilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää