Digitoday

Valikko

Sony maksaa ostajille pelikonsolin valheellisista mainoksista

Sony on sopinut maksavansa PlayStation Vitan ostajille harhaanjohtavista mainoksista. Yhdysvaltain kilpailua valvova elin, kauppakomissio FTC ilmoitti asiasta tiistaina.

FTC:n mukaan Sony harhautti asiakkaita PlayStation Vitan käänteentekevistä ominaisuuksista kertovilla mainoksilla. Sony on sopinut maksavansa konsolin ennen kesäkuun 1. päivää vuonna 2012 ostaneille 25 dollaria käteisenä tai ostokorttina tai vaihtoehtoisesti 50 dollarin alennuksena tulevista peliostoksista.

– Sony väitti esimerkiksi, että PlayStation Vitan käyttäjät voivat pysäyttää PS3-pelin milloin vaan ja palata samaan kohtaan jatkamaan peliä, mutta tämä ominaisuus toimi vain muutamissa PS3-peleissä. Ominaisuus vaihteli suuresti eri pelien välillä, FTC sanoi.

Sonyn mainoksissa väitettiin virheellisesti myös, että 50 dollaria kalliimman 3G-version ostajat voivat osallistua livemoninpeliin. Todellisuudessa 3G-verkon käyttö oli Vitassa rajoitettu vain vuoropohjaisiin peleihin, verkon selaamiseen, sekä muihin kevyihin toimintoihin. Livemoninpelit onnistuivat vain wlan-verkossa. Asiasta uutisoi muun muassa Engadget.

  • Mainonta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. 6

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    7. 7

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. Näytä lisää