Digitoday

Valikko

Microsoft ei karkottanut kehittäjiä: Sovelluksia ilmestyy vauhdilla

Microsoft näyttää sovelluslukujen valossa houkuttelevan kehittäjiä, vaikka yhtiö on myös antanut heille kylmää kyytiä. Kenties halpojen Lumia-mallien menestyksellä on jotain tekemistä asian kanssa.

Microsoft kertoo inforuudussaan, että Windows Phonelle ja Windows 8:lle on nyt tarjolla yhteensä yli 560 000 sovellusta.

Kasvu on ollut kovaa, muun muassa Trusted Reviews huomioi. Sen mukaan vastaava luku oli marraskuun puolivälissä 525 000 ja kesäkuun lopussa 400 000 sovellusta.

Tämä siitä huolimatta, että Microsoft päätti ottaa entistä suuremman osuuden maksullisten sovellusten myynnistä itselleen. Tämä muutos tosin astui voimaan vasta nyt tammikuussa.

Toisaalta Microsoft myös poisti viime vuonna vuosimaksun Windows Developer Centre -käyttäjätileiltä, mikä tasapainotti vaakakuppeja.

Vielä on jäljellä kysymys siitä, ymmärtävätkö Windows Phonen kehittäjät, keille he ovat sovelluksiaan tekemässä. Näyttää siltä, että eivät välttämättä ymmärrä.

Microsoftin sovellusten lataustaulukoiden suosituimpana laitteena on keikkunut halpa Lumia 520, joka ei tehoilla juhli. Ja Microsoft on juuri puskemassa lisää edullisia Lumioita myyntiin, koska niissä piilee yhtiön yksi viimeisistä saumoista paaluttaa tukeva paikka älypuhelinten markkinoilla.

Toki Windows Phonen ja Windows 8:n yhteenlaskettu 560 000 sovellusta kalpenee Androidin ja iOS:n reippaasti yli miljoonan sovelluksen lukemilla – vaikka luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Mutta eiköhän Microsoftinkin lukemilla ole paikallaan jo painottaa myös laatua pelkän määrän sijaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. Näytä lisää