Digitoday

Valikko

Haluatko tämän asunnon? Sääli, että sitä ei ole olemassa

Näyttävä teknologiademo antaa maistiaisen siitä, mitä neljännen sukupolven "epätodellinen" grafiikka tarkoittaa.
Useasta videopelistä tuttu Unreal-pelimoottori on uusiutunut versioon 4, mutta vie aikansa ennen kuin pelinkehittäjät saavat sen valjastettua seuraaviin nimikkeisiinsä. Sillä välin voi kummastella teknologiademoa nimeltä Unreal Paris.

Benoît Dereaun
tekemä Windows-demo ei nimestään huolimatta sentään päästä seikkailemaan virtuaaliseen Pariisiin, mutta yhteen kerrostaloasuntoon kuitenkin. Siellä kaikki on viimeisen päälle lattioita, seinämateriaaleja ja sohvan kangasta myöten.

Muutaman huoneen asunnon on kävellyt nopeasti läpi, mutta yksityiskohtia riittää ihailtaviksi toiseenkin vierailukertaan.

Grafiikka on sen verran näyttävää, että sen luulisi tekevän vaikutuksen jopa viimeisimpien efektitykitysten pelaajiin. Etenkin valaistus on huomattavan aidon oloinen.

Toisaalta lienee selvää, että ensimmäiset Unreal Engine 4:ää käyttävät kaupalliset pelit eivät voi isojen maailmojensa, animaatioidensa ja fysiikan mallinnuksensa kanssa näyttää ihan näin hyviltä pyöriäkseen edes jotenkin siedettävästi.

Demosta kertoi muun muassa Yahoo News. Sen mukaan Unreal Paris vaatii vähintään 3,2 gigahertsin Intel i7 -suorittimen, 32 gigatavua (?) ram-muistia ja GeForce GTX 780 -näytönohjaimen. Mutta kyllä demo pyöri erittäin kelvollisesti myös huomattavasti heikommalla testikoneella ja näytti silti upealta.

Asuntoa halajaville lienee lohdullista ajatella, että jos se olisi oikeasti olemassa, otsikon voisi muotoilla "Haluatko tämän asunnon? Sääli, että sinulla ei ole siihen varaa".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    10. 10

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää