Digitoday

Valikko

Minikopteri lähti lapasesta tv:ssä – aiheena lennokkien turvallisuus

Uutinen lennokkien turvallisuudesta johti lennokin putoamiseen kuvausryhmän keskelle.

Älä lennätä lennokkia sisätiloissa lienee yksi opetus, jonka Foxin nopeasti eskaloitunut uutispätkä jätti jälkeensä.

Yhdysvaltalainen televisioyhtiö Fox oli kutsunut Popular Sciencen toimittajan Dave Mosherin kertomaan kauko-ohjattavista lennokeista sen jälkeen, kun yksi oli pudonnut Valkoisen talon pihalle.

Mosher toi mukanaan lennokin, joka oli samanlainen kuin presidentin perhettä moikannut. Aiheena oli ennen kaikkea lennokkien turvallisuus, mistä Mosher päätyi antamaan tahattoman oppitunnin.

Studiossa lennätetty minikopteri pysyi hallinnassa, kunnes yksi toimittajista pyysi Mosheria kääntämään lennokin, jotta siihen kiinnitetty kamera kuvaisi heitä. Seurauksena lennokki teki kaikkea muuta ja syöksyi lavasteiden ulkopuolelle lopulta melkein osuen kameramieheen.

Kukaan ei loukkaantunut, eikä lennokki kärsinyt ainakaan isoja näkyviä vaurioita. Mosher teki heti selväksi, että hän ei ole valtuutettu lennokkipilotti.

Jos ei muuta, niin läheltä piti -tilanne teki harvinaisen selväksi sen, että lennokkien käyttöä on syytä ohjeistaa ja säännellä samalla, kun ne yleistyvät kovaa vauhtia.

Foxin lennokkidraamasta kertoi videon kera muun muassa PetaPixel.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    10. 10

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää