Digitoday

Valikko

Internetin puolueettomuus voittamassa huomenna

Internetin puolueettomuudesta käyty kova kädenvääntö näyttää päättyvän internet-yritysten, -aktivistien ja presidentti Obaman voittoon.

Senaatin kauppavaliokuntaa republikaaninen puheenjohtaja senaattori John Thune myönsi tiistaina, ettei heillä ole riittävästi ääniä estämään FCC:n tulevia sääntöjä. Kolmen demokraatin ja kahden republikaanin muodostaman liittovaltion viestintäkomission FCC:n on määrä äänestää säännöistä torstaina.

Ehdotuksen yksityiskohdista käydään silti edelleen keskustelua viestintäkomission demokraattien kesken, sillä Mignon Clyburn vaatii puheenjohtaja Tom Wheeleriä kaventamaan sääntelyesitystä tietyiltä osin.

FCC:n republikaaniset jäsenet vastustavat uusia sääntöjä, joiden ydin on siinä, että internet-yhteyksien sääntely tehdään samoilla suurilla valtuuksilla kuin teleoperaattorien sääntely. Tämä oli myös FCC aikaisemmin omaksuma toimintavaltuus, mutta Verizonin nostamassa oikeusjutussa liittovaltion tuomari päätti, etteivät FCC:n säännöt anna samoja valtuuksia.

Rintamalinjan yhdellä puolella ovat olleet ennen kaikkea tele- ja kaapelioperaattorit, jotka eivät halua valtion sääntelevän toimintaansa, ja niitä palveleva teollisuus mukaan lukien Nokia ja muut verkkolaitelaitetoimittajat.

Internetin puolueettomuutta taas ovat ajaneet Googlen, Netflixin ja Yahoon kaltaiset suuret internetyritykset, alan startup-yritykset, netin kansalaisoikeuksia ajavat aktivistit ja viime lokakuusta lähtien presidentti Barack Obaman hallitus.

Obaman vahva tuki netin puolueettomuudella sai FCC:n puheenjohtajan Tom Wheelerin kirjoittamaan ehdotuksensa uudelleen ja sisällyttämään siihen internet-liikenteen vahvan sääntelyn.

Internetin puolueettomuudella tarkoitetaan ennen kaikkea liikenteen puolueettomuutta operaattorien harjoittamasta liikenteen sääntelystä. FCC on saanut yli neljä miljoonaa kommenttia ehdotuksesta julkistettuihin linjauksiin.

Nettiaktivistien kommenttien lisäksi esimerkiksi suurin kaapelioperaattori Comcast on pyörittänyt omaa kampanjaansa, jossa muun muassa pienten kaupunkien viranomaiset ovat lähetelleet kaupungin leimalla varustettuja valmiiksi kirjoitettuja kannanottoja.

Kyse on siitä, voivatko internetin yhteystoimittajat päättää kenen liikenteelle annetaan etusija, ja kuka saa tyytyä hidastettuun liikenteeseen. Operaattoreilla on täydet tekniset mahdollisuudet priorisoida verkossa kulkevaa liikennettä.

Senaattori Thunen kommentti, jonka mukaan republikaanit siis eivät yritä kaataa FCC:n tulevaa sääntöä kongressissa, on saanut suurta huomiota. Asiasta kirjoittivat muun muassa New York Times, Cnet ja The Hill.

Otsikkoa muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. Näytä lisää