Digitoday

Valikko

Viestintävirasto tonkii sim-turvan – Gemaltosta huolimatta

Gemalto väittää sim-uhkan olevan varsin rajallinen tiedustelupalvelujen suorittamien tietomurtojen jäljiltä. Viestintävirasto puskee kuitenkin eteenpäin omissa tutkimuksissaan.

Viestintävirasto julkaisi keskiviikkona näkemyksensä Gemalton antamista lisätiedoista, joiden mukaan NSA:n ja GCHQ:n suorittamat tietomurrot uhkaavat vain rajatusti sim-korttien tietoturvaa ja siten viestinnän luottamuksellisuutta.

Gemalton mukaan tietomurto koskee gsm-verkon (2G) sim-kortteja, joita on otettu käyttöön vuosien 2010–2011 aikana, ei siis uudempia 3G- tai 4G-verkkoja. Yrityksen mukaan avaimia on mahdollisesti viety siirtovaiheessa operaattoreille, ei murtautumalla yrityksen tuotantojärjestelmiin.

Tiedot vahvistavat Viestintäviraston aiempaa arviota, että puhelujen salakuuntelu on monimutkaista vaatien esimerkiksi pääsyä kohtuulliselle etäisyydelle salakuunneltavasta puhelimesta. Nykytiedon valossa uhka koskee myös vain osaa teleyritysten asiakkaista.

Viestintävirasto jatkaa suomalaisiin käyttäjiin mahdollisesti kohdistuvien vaikutusten arviointia ja selvittää teleyritysten sim-korttien käsittelyn tietoturvakäytäntöjä. Tietoja hyödynnetään vastaavien tapausten ennalta ehkäisyssä, tiedotteessa kerrotaan.

Eivätkö nämä tiedot ole sitten virastolla jo entuudestaan hallussa?

– Viestintävirasto valvoo teleyritysten toiminnan lainmukaisuutta tietoturva huomioiden aktiivisesti. Tähän kuuluu muun muassa tarkastustoiminta. Tietenkin tällaisen tapauksen yhteydessä asiaan kiinnitetään erityistä huomiota ja pyydetään tarkentavia tietoja asiasta, tietoturva-asiantuntija Jarna Hartikainen Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksesta kertoo.

Hänen mukaansa sim-sopan purkaminen ei ole virastossa onnistunut arkirutiinien puitteissa, vaan on vaatinut ylimääräistä panostusta.

– Kyllä tämä on työllistänyt meitä normaalia enemmän, mutta toisaalta meille on normaalia, että tällaisia tapauksia tulee, Hartikainen pyörittelee.

Vastauksia halutaan nopeasti

Viestintävirasto odottaa teleyrityksiltä ensimmäisen vaiheen vastauksia jo tällä viikolla. Niiden perusteella päätellään, onko lisäkysymyksille tarvetta. Lähtökohtaisesti ei ole mitään erityistä syytä olettaa, että operaattorien sim-korttien hallinta pettäisi.

Viraston mukaan epäily viestinnän luottamuksellisuuden vaarantumisesta otetaan aina vakavasti. Samalla kartoitetaan selvitystarpeet muiden kuin matkaviestinverkkoihin liittyvien turvallisuustuotteiden ja muiden sim-korttivalmistajien osalta.

Mitä tulee laatuvarmenteiden (hst- ja organisaatiokortit) luotettavuuteen, Viestintävirasto ei toistaiseksi usko niiden vaarantuneen. Asiaa tutkitaan Väestörekisterikeskuksen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. Näytä lisää