Digitoday

Valikko

Suri viitoitti verkko-Nokian suunnan ja vihjaisi ajasta N1-tabletin jälkeen

Suri kertoi, mihin verkko-Nokia on menossa. Sen lisäksi hän kertoi, millaisia aikeita yhtiöllä on Nokia N1 -tabletin suhteen.

Siniseen kravattiin pukeutunut Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri linjasi yhtiön tulevaisuutta linjapuheessaan MWC-messujen aattona Barcelonassa.

Analyytikoille ja lehdistölle puhunut Suri aloitti kehumalla Nokian tulosta ja nykytilaa. Vaikka johtaja painotti yhtiön kolmea tukijalkaa ja niiden tulevaisuuden potentiaalia, hän keskittyi erityisesti yhtiön verkkotoimintoihin.

Erityisen merkittävänä hän piti liikevaihdon ja liikevoiton samanaikaista kasvua. 

- Pidimme lupauksemme ja palautimme Networksin kasvuun. Tuottavuus ei kuitenkaan kärsinyt, Suri sanoi.

Suri huomautti Nokian saavan lähiaikoina hieman myötätuulta myös euron heikkenemisestä.

Vaikka yhtiö odottaa merkittävää kasvua esineiden internetin toteutumisesta, Suri muistutti sen olevan vain välivaihe ennen seuraavaa muutosta.

- Seuraava vaihe, eli ohjelmoitava maailma (programmable world) on huikea mahdollisuus, Suri sanoi.

Esimerkkeinä tästä ovat muun muassa itseohjautuvat autot, joissa pienilatenssisella verkkotekniikalla voidaan vähentää liikenneonnettomuuksia merkittävästi sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä. Toinen esimerkki ovat ohjelmoitavat vesijärjestelmät. Suurten kaupunkien järjestelmissä on jopa 20 prosentin vesihävikkejä vuotojen vuoksi.

5g tulee, oletko valmis?

Esineiden internetin ohella 5g on toinen merkittävä muutos, joka mahdollistaa ohjelmoitavan maailman. Standardi lyödään lukkoon ensi vuonna, testiverkkojen rakentaminen alkaa vuonna 2018 ja varsinainen asennusurakka vuonna 2020.

Suri kertoi Nokian verkkoyhtiön painopisteen olevan etenkin radiotekniikassa, pienissä soluissa sekä palvelujen kehittämisessä.

Suri teki hyvin selväksi, että verkkobisneksen tulevaisuus on ohjelmistoissa, ei laitteistoissa. Tämän myötä operaattoreille on edelleen epäselvää, miten rahastaa esineiden internetin synnyttämällä tilausaallolla.

Suri valoi myös uskoa operaattoreihin, joiden bisnes on pienenemässä.

- Operaattoreiden kannattaisi erikoistua vertikaaleihin: näitä ovat esimerkiksi verkkoon kytketyt autot tai pienten solujen verkot. Ottamalla haltuun aluksi kaksi verikaalia ja laajentamalla yksi kerrallaan, voidaan saavuttaa merkittävä markkinaosuus.

Kiitosta myös Herelle ja Technologiesille

Nokian Here-paikkatietoyksikkö ei takonut aivan yhtä vahvaa tulosta kuin verkot, sillä sen liikevoitto pieneni viime vuonna.

- Mutta investoinnit alkoivat näkyä jo loppuvuodesta, Suri huomatti.

Hän viittasi autonvalmistajien navigointijärjestelmiin, joissa Nokia on saanut vahvan jalansijan.

Z Launcher -käyttöliittymän sekä Nokia N1 -tabletin Technologies-yksikön ansioksi Suri luki myös patenttien lisensoimisen puhelinbisneksen ulkopuolelle. Tämän ohella talossa kehiteltäviä uusia innovaatioita edustavat muun muassa grafeenipiirit ja muun muassa Samsungin näyttöihinsä jo integroima Nokian videopakkaustekniikka.

N1:tä Suri luonnehti onnistuneeksi kokeiluksi, joka osoitti yhtiön brändin olevan yhä voimissaan. Jatkoakin on mahdollisesti luvassa – mutta ei ihan vielä.

- Etenemme varovasti, kokeilimme N1:llä vettä varpaillamme. Seuraamme laitteen ostaneiden asiakkaiden reaktioita jatkossakin ja teemme päätöksiä sen perusteella, Suri linjasi. 

Lopuksi Suri teki myös tuotejulkistuksen: hän esitteli operaattoreille tarkoitetun ennustavan markkinoinnin tekniikan, joka hyödyntää yhtiön paikka- ja verkkotiedoista keräämää big dataa ja mahdollistaa kampanjoiden räätälöinnin puhelinoperaattorein asiakkaille näiden ostokäyttäytymistä ennakoiden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    8. 8

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    9. 9

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    10. 10

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää