Digitoday

Valikko

Mahdoton tehtävä? Google tahtoo robottiautot käyttöön 5 vuodessa

Googlen robottiautojohtajalla on hyvin kunnianhimoinen näkemys siitä, mihin hänen tiiminsä pystyy viidessä vuodessa. Asiasta kertoo Recode.

Googlen itsestään ajavien autojen johtaja Chris Urmson kertoi merkittävistä suunnitelmista TED-tapahtumassa Vancouverissa. Hänen mukaansa Googlen autot ovat edistyneet niin paljon, että ne voivat olla valmiita laajaan käyttöön vuoteen 2020 mennessä.

Urmsonia motivoi hänen 11-vuotias poikansa, joka on Yhdysvaltain lainsäädännön mukaisesti oikeutettu ajokorttiin 16-vuotiaana.

– Tiimini ja minä olemme sitoutuneet varmistamaan, että niin ei tapahdu, Urmson sanoi Recoden mukaan.

Google on ajanut robottiautoilla lukemattomia kilometrejä Kaliforniassa ja on myös esitellyt "kauppakassin", jota on lopulta tarkoitus toimittaa kokonaan ilman ohjauspyörää.

Kun  tähän yhdistää automies Elon Muskin ennustuksen, että tekoäly voi muuttua ilkeäksi viidessä vuodessa, niin mitä meillä on käsissämme? Ehkä Googlen auto sellaisena, kuin koomikko Conan O'Brien sen taannoin visioi...

Robottiautoilla on huomattavan isoja kysymyksiä ratkottavanaan ennen kuin ne voidaan päästää liikenteeseen, mikä saa viiden vuoden kuulostamaan todella lyhyeltä ajalta. Yksi isoista kysymyksistä liittyy siihen, kenet robottiauto päättää tappaa tilanteessa, jossa ei ole jäljellä muita kuin huonoja vaihtoehtoja.

Myös lait pitäisi saada siihen kuntoon, että itsestään ajavat autot kelpaavat poliisille.

Elon Muskista puheen ollen hän pääsi juuri korostamasta, että ihmisillä pitää olla oikeus ajaa itse autojaan, vaikka hän uskookin, että pitkällä aikavälillä oikeus viedään pois.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää