Digitoday

Valikko

Tämä auto hillitsee hurjastelua – yhtenä perusteena Suomen suursakot

Ford perustelee autonsa automaattista nopeuden rajoittamista suurilla Suomessa määrätyillä sakoilla.

Ford alkaa elokuussa myydä toisen sukupolven S-Max-autoa Euroopassa. Autossa on uutta teknologiaa, joka lukee liikennemerkkejä ja rajoittaa auton nopeuden nopeusrajoituksen mukaan. Autovalmistaja perustelee uutta teknologiaa viittaamalla Suomen tuloperusteisiin ylinopeussakkoihin, Englannin ja Saksan korottamiin ylinopeussakkoihin ja Ranskan ja Espanjan aikeisiin lisätä nopeusrajoituksia kapeilla teillä. Uusi järjestelmä auttaa välttämään sakkoja.

Suomessa annettiin aikaisemmin tänä vuonna 54 000 euron sakot autoilijalle, joka ajoi 103 kilometrin tuntinopeutta 80 kilometrin rajoitusalueella, Fordin tiedotteessa kirjoitettiin.

S-Max-autossa on eteenpäin katsova kamera, joka näkee nopeusrajoituksesta kertovat liikennemerkit ja asettaa auton nopeuden sen mukaan. Kuljettaja pystyy ylittämään nopeusrajoituksen hetkellisesti polkaisemalla kaasupoljinta.

Kuljettajalle annetaan myös mahdollisuus asettaa auton kulkunopeus kahdeksan kilometriä nopeusrajoitusta korkeammalle. Lisäksi koko teknologian saa kytkettyä halutessaan pois päältä.

Ford kutsuu ohjauspyörästä päälle kytkettävää nopeusrajoitinteknologiaa nimellä Intelligent Speed Limiter, ILS. Se yhdistää ensimmäisen kerran vakionopeussäätimen ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän, jotka kumpikin ovat olleet käytössä jo aikaisemmin.

Fordin edustaja kertoi BBC:lle, että nopeusrajoitusteknologia asennetaan luultavasti myös muihin malleihin ympäri maailman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää