Digitoday

Valikko

Tinder-murto on paras ikinä: "Mitä sinulla on jalkojesi välissä?"

Hakkeri toivoo tempauksen osoittavan miehille, millaisia ääliöitä he osaavat olla verkon deittipalveluissa. Asiasta kertoi The Verge.
Kalifornialainen ohjelmoija on vastuussa lystikkäimmästä hakkeroinnista pitkään aikaan. Kohteena oli deittipalvelu Tinder.

Murrossa ei ollut kysymys esimerkiksi käyttäjätietojen varastamisesta. Eikä edes sen kostamisesta, että Tinderin maksullinen versio asetti tuplahinnat yli 30-vuotiaille. Hakkeri kertoi naispuolisten ystäviensä usein valittaneen viesteistä, joita he ovat Tinderissä saaneet.

– Alkuperäinen ajatus oli heittää nämä takaisin lähettäjiensä naamaan nähdäkseni, kuinka he reagoivat, hakkeri sanoi The Vergelle.

Hän muokkasi sovelluksen rajapintoja ja loi ohjelman, joka tunnistaa kaksi heteromiestä, jotka kumpikin "tykkäävät" hänen syöttiprofiilistaan. Sitten heidät yhdistetään iskemään toisiaan kummankin kuvitellen, että toisessa päässä on nainen.

Seurauksena olikin maukkaita keskusteluja, joita The Verge listasi pitkän pätkän juttuunsa. Eräässä tapauksessa turvauduttiin selvään kysymykseen, kun epäilys sukupuolista heräsi.

– Takaisin sukupuoliasiaan, ollaan nyt rehellisiä ennen kuin jatkamme. Mitä sinulla on jalkojesi välissä ja mitä sinä etsit, yksi käyttäjä kysyi toiselta, joka ei tiennyt oliko kysyjä vakavissaan vai ei.

– Olen todella vakavissani. Olen hämmentynyt siitä, mitä sukupuolta edustat ja mitä haet, käyttäjä vastasi.

The Vergen mukaan miesten reaktiot vaihtelivat suuttumuksesta hämmennykseen, kun taas toiset kuittasivat sotkun huumorilla. Hakkerin mukaan Tinder tekee järjestelmän muokkaamisen yllättävän helpoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    10. 10

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää