Digitoday

Valikko

Testissä suomalainen Windows-tabletti Eve T1

Laitetesti
Windows-tabletin ostajalle on tarjolla myös suomalainen vaihtoehto. Testasimme Eve-Techin Eve T1 -tabletin.

Edullisia Windows 8.1:een perustuvia tabletteja on ollut saatavilla Suomessa viime vuoden lopusta asti. Parin sadan euron hintaiset ja halvemmatkin laitteet mahdollistuivat, kun Microsoft alkoi tarjota Windows 8.1 -versiotaan valmistajille ilmaiseksi.

Ensimmäiset laitteet tulivat Kiinasta, mutta nyt markkinoille on saapunut suomalainen yrittäjä (vaikka toki senkin laitteet valmistetaan Kiinassa). Helsinkiläinen Eve-Tech työllistää kahdeksan henkeä, joista viisi Suomessa. Yhtiö valmistaa pieniä Windows-tabletteja design-lähtökohdista ja kertoo myyvänsä neljä viidestä laitteesta ulkomaille.

Ensimmäinen erä yhtiön 160 euron hintaista Eve T1 -tablettia myytiin loppuun ja toista valmistuserää kaupataan parhaillaan. Yhtiö ehti saada huonoa julkisuutta, kun kaikki ennakkotilaajat eivät saaneet laitettaan ensimmäisestä valmistuserästä. Toisen erän toimituksia luvataan toukokuulle.

Design näkyy

Mutta niin, itse laite. Millainen Eve T1 oikein on?

Designiin satsaaminen näkyy paketissa, joka on tavallista tyylikkäämpi. Sen sisältä löytyy firman logoleikkauksella varustettu pehmuste, joka on vinkeä yksityiskohta, mutta unohtuu saman tien laatikon tyhjentämisen jälkeen.

Laitetta hypistellessä syntyy positiivinen vaikutelma. Takakansi on pienillä uurteilla varustettua muovia, jossa on kevyen kuminen tuntu – tässä tapauksessa se on yksinomaan hyvä asia. Laite on kokoonsa nähden yllättävän painava, melkein 400 grammaa.

Käyttöönotto on Windowsista tuttua: Microsoft-tunnus sisään ja hetken odottelu, kun laite laittaa itsensä valmiiksi.

Laitteeseen pätevät monet samoista hyvyyksistä ja huonouksista kuin muihinkin Windows-tabletteihin: Vuoden Office-lisenssi on kiva ja erinomainen lisälaitetuki säästää hermoja esimerkiksi tulostustarpeen iskiessä.

Toisaalta taas ohjelmien kuvakkeet ja valikot jäävät monin paikoin auttamattoman pieniksi, kun käytössä on 8-tuumainen näyttö. Tämä pätee myös Microsoftin omiin ohjelmiin, kuten Internet Exploreriin. Windows 10 toivottavasti tuo parannuksen asiaan.

Windows 10:stä puheen ollen: Eve-Tech neuvoo, miten laitteeseen voi asentaa multibootilla Windows 10:n esiversion 8.1:n rinnalle. Tämä vaihtoehto on toki vain kokeilunhaluisille. Muiden kannattaa päivittää vasta lopullisen version tullessa kesällä.

Pari oikein mukavaa yksityiskohtaa

Tabletissa on oma Windows-kotinäppäin, jota kaikista Windows-tableteista ei löydy. Tämä on plussaa. Toisaalta T1:n käynnistysnappi on hieman laiska. Se vaatii pitkän painalluksen, ja laite käynnistyy vasta sormen napilta nostamisen jälkeen.

Liitäntää ulkoisen näytön kiinnittämiselle ei ole. Laitteessa on Miracast-tuki kuvan peilaukseen isolle näytölle, mikä ei kuitenkaan suostunut toimimaan nirsoksi osoittautuneen Microsoftin Wireless Diplay Adapterin kanssa.

T1:een on lisätty pari teknistä pikkubonusta: gps-paikannus, jota harvemmin on tarjolla sim-kortittomille tableteille ja paikka enimmillään 128 gigan muistikortille.

1280 x 800 -näytön kirkkaus ja katselukulmat ovat keskitasoa. Niillä pärjää perukäytössä ihan hyvin. Näytön kosketusvaste on hieman laiska, mutta virhepainalluksia ei tule.

Pääkamera on vaatimaton. Sen tarkkuus on viisi megapikseliä, mutta tarkennus on kiinteä, eikä kamera hallitse suuria kontrasteja kovinkaan hyvin. Kahden megapikselin selfie-kamera on suhteessa paljon laadukkaampi, mikä onkin tärkeämpää. Enemmän tabletilla harrastetaan Skype-puheluja kuin vaativaa ympäristön valokuvausta.

Laitteen akunkesto jättää toivomisen varaa. Akun saa ajettua huuruille runsaassa neljässä tunnissa. Tähän suurin syy on Intelin Atom -suoritin, joka toisaalta on suorituskyvyltään asiallinen.

Ainakin testilaite kärsi jonkin verran verkko-ongelmista. Kaikkiin verkkoihin yhdistäminen ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä tai yhteys saattoi jäädä puutteelliseksi. Laite saattoi myös tipahtaa verkosta pois omia aikojaan. Ongelman syy ei selvinnyt, mutta se ei koskenut kaikkia verkkoja.

Seuraavaksi kymmentuumainen, kiitos

Eve T1 on oikein hyvä alku Eve-Techin toiminnalle. Se on hinnaltaan samaa tasoa muiden Windows-tablettien kanssa, mutta erottuu bulkkimassasta keskimääräistä vetävämmän muotoilunsa ansiosta. Ne, jotka designia arvostavat, arvostavat tätäkin.

T1:ssä on vielä lastentauteja, joista osa johtuu epäilemättä Windowsista. Näiden sopii toivoa korjautuvan päivitysten myötä.

Eve T1
tekniset tiedot

KäyttöjärjestelmäWindows 8.1 update 1
SuoritinIntel Atom Z3735F -neliydinprosessori 1,33 GHz
Keskusmuisti2 Gt
Massamuisti32 Gt
Näyttö8 tuumaa, 1280 x 800 IPS LCD
Pääkamera5 MP
Kakkoskamera2 MP
Koko13,0 x 21,6 x 0,9 cm
Paino395 g
Akku4300 mAh, kiinteä
Muistikorttipaikkamikro-sd, max. 128 Gt
Liitännätmikro-usb, ääni
MuutaMiracast-tuki, gps-paikannus, vuoden Office 365 -lisenssi

Jos taas Windows osana tablettia on ylitsekäymätön este, kuten se joillekin on, silloin kannattaa katsella toisaalle. Windows RT:n flopattua Microsoft on pitänyt kiirettä saadakseen seuraavan tabletti-Windowsin valmiiksi, eikä 8.1 ole vielä ihan sitä. Todennäköisesti T1 puhkeaa kukkaansa vasta kesällä Windows 10:n myötä.

Mutta lyhyesti: Jos tarvitset Windows-tablettia, huonomminkin voisi valita. Ja lisättäköön, että kymmentuumainen malli olisi oikein kiva.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    7. 7

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    8. 8

      Bottas ehdolla Rosbergin paikalle – tässä ovat Mercedeksen kuskivaihtoehdot

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää