Digitoday

Valikko

Windows-aukosta vuoden ensimmäinen varoitus

Viestintävirasto katsoi Windowsin http-kirjaston haavoittuvuuden keltaisen varoituksen arvoiseksi.
Varoituksen mukaan eri Windows-versioiden haavoittuvuus koskee Windows IIS -palvelinohjelmiston lisäksi kaikkia HTTP.sys-kirjastoa käyttäviä sovelluksia, kuten kuluttajien suosimia DLNA-tiedostojenjakopalveluja, jos ne ovat avoinna internetiin.

Hyökkäyksiä ei ole vielä havaittu, mutta keinoja aukon hyödyntämiseksi on olemassa. Ne mahdollistavat Windowsin asettamisen palvelunestotilaan.

Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus korostaa, että palvelunesto on todennettu käytännössä, vaikkakin monet tutkijat ovat raportoineet, ettei haavoittuvuuden hyväksikäyttö onnistu.

Microsoftin mukaan aukko mahdollistaa myös komentojen suorittamisen mielivaltaisesti, mutta sellaisia hyödyntämismenetelmiä ei ole vielä nähty.

Kyberturvallisuuskeskus kehottaa päivittämään verkkoon kytketyt Windows-käyttöjärjestelmät välittömästi, ennen kuin haavoittuvuuden hyödyntäminen yleistyy, varoituksessa sanotaan.

Kyseessä on vuoden ensimmäinen varoitus ja myös ensimmäinen kerta, kun Kyberturvallisuuskeskus käyttää varoitusten uutta luokittelutapaansa.

Http-aukko on toistaiseksi keltainen varoitus. Se tarkoittaa, että "tilanne on vakava, ja on mahdollista, että käyttäjien/palvelujen ylläpitäjien tulee ryhtyä korjaaviin toimiin tai noudattaa yleistä varovaisuutta".

Tätä ylempänä on vielä kriittinen punainen varoitus, joka edellyttää käyttäjiltä välittömiä korjaavia toimenpiteitä.

Microsoft paikkasi http-aukon tiistaina korjauspaketissaan. Se tulisi asentaa niin pian kuin mahdollista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Martti Jylhältä hyvä hiihto!

    6. 6

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    7. 7

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    8. 8

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    9. 9

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Martti Jylhältä hyvä hiihto!

    6. Näytä lisää