Digitoday

Valikko

Oliko Bill Gatesilla kristallipallo? Ennusteet vuodelta 1999 - 15/15 oikein

Bill Gatesin ennusteet vuonna 1999 ilmestyneestä kirjasta ovat nousseet uudelleen julkisuuteen. Nykyisen eläkeläisen ennusteet napsahtivat pelottavan hyvin kohdalleen.
Julkisuuteen ovat hiljattain nousseet Microsoftin perustajan ja entisen toimitusjohtaja Bill Gatesin vuonna 1999 Business @ the Speed of Thought (suom. Bisnestä ajan hermolla) -kirjassaan tekemät ennusteet.

Ennusteita ruotii muun muassa Business Insider.

Ennuste 1: Verkkoon tulee automatisoituja hintavertailusivustoja, jotka mahdollistavat halvimman hinnan etsimisen eri verkkokaupoista.

Mitä tapahtui: Sekä Suomessa (Hintaseuranta.fi, Vertaa.fi, Hinta.fi) että maailmalla näitä on nähty.

Ennuste 2: Ihmiset kantavat mukanaan pieniä laitteita, jotka mahdollistavat elektronisen bisneksen mistä vain.

Mitä tapahtui: Älypuhelimet tekevät kaiken tämän ja enemmän.

Ennuste 3: Pikamaksujen ja raha-asioiden hoito verkon kautta mahdollistuu, verkko parantaa terveydenhoitoa.

Mitä tapahtui: Raha-asiat hoidetaan pääosin verkossa. Verkon kautta voi tehdä omia diagnooseja ja joissain maissa vertailla lääkäreitä, mutta nettilääkäri ei ole vielä todellisuutta.

Ennuste 4: Ihmiset saavat "henkilökohtaisia seuralaisia", ja laitteiden sisällöt synkronoidaan automaattisesti. Kauppaan mennessäsi kerrot, mitä haluat syödä ja avustaja osaa valita ainekset.

Mitä tapahtui: Sisältöjen synkronointi kaikkien laiteiden kesken on arkipäivää. Google Now, Siri ja Cortana ovat menossa kohti ihmisen käyttämää digiapuria, mutta kehitystyö on vielä alkuvaiheessa. Älykodit taas osaavat muun muassa säädellä lämpöä ja valaistusta omistajansa tottumusten mukaisesti.

Ennuste 5: Kotien videovalvonta yleistyy, mikä mahdollistaa kodin seurannan poissa oltaessakin.

Mitä tapahtui: Juuri näin kävi.

Ennuste 6: Näemme perheille ja ystäville tehtyjä verkkosivuja, jotka mahdollistavat chattailun ja tapahtumien suunnittelun.

Mitä tapahtui: Facebook ja muu sosiaalinen media teki juuri tämän.

Ennuste 7: Ohjelmisto tietää, kun olet varannut matkan ja tarjoaa sen perusteella ohjelmaa ja tarjouksia määränpäässä.

Mitä tapahtui: Monet verkkosivustot tarjoavat tuotteita ostokäyttäytymisen perusteella. Google ja Facebook kohdentavat mainoksia sijainnin perusteella.

Ennuste 8: Kilpaurheilun seuraamiseen oheen nousee palveluita, jotka mahdollistavat tapahtumista keskustelun ja voittajan veikkaamisen.

Mitä tapahtui: Urheilutapahtumien Twitter-seuranta on arkipäivää. Myös erityisesti urheilusta keskusteluun tarkoitettuja palveluita on olemassa.

Ennuste 9: Ihmisten käyttämät laitteet tuntevat omistajiensa ostotaipumukset ja näyttävät sen perusteella kohdennettua mainontaa.

Mitä tapahtui: Verkon mainospalvelut perustuvat klikkailun, kiinnostusten ja ostohistorian perusteella kohdennettuihin mainoksiin.

Ennuste 10: Televisio-ohjelmiin lisätään linkkejä sivuille, jotka täydentävät kerrontaa.

Mitä tapahtui: Tätä tapahtuu niin uutisissa kuin urheilussakin.

Ennuste 11: Kaupunkien ja maaseudun asukkaat voivat osallistua internet-keskusteluihin liittyen heitä koskeviin asioihin. Näitä ovat muun muassa politiikka, kaavoitus ja turvallisuus.

Mitä tapahtui: Useimmilla verkkosivustoilla on keskusteluosiot. Tämän lisäksi asioista keskustellaan sosiaalisessa mediassa.

Ennuste 12: Verkkoyhteisöt eivät muodostu ihmisten olinpaikan, vaan kiinnostuksen kohteen ympärille.

Mitä tapahtui: Juurikin näin. Lisäksi moni uutissivusto tuo esille "vertikaaleja", eli syventää jotakin aihealuetta reilusti.

Ennuste 13: Tiimiä kokoavat projektinvetäjät voivat kuvailla hankkeen verkossa ja saada suosituksia sopivista ihmisistä.

Mitä tapahtui: Projektinhallintaohjelmistojen tulva on melkoinen, tarjontaa on projektin joka vaiheeseen.

Ennuste 14: Työnhakijat löytävät työtä verkossa tuomalla esiin taitojaan, kiinnostustaan ja tarpeitaan.

Mitä tapahtui: Linkedinin kaltaiset rekrytointikanavat.

Ennuste 15: Yritykset järjestää verkossa tarjouskilpailuja tuotantoihin tai vaikkapa mainoskampanjoihin liittyen. Tätä tekevät etenkin toimintojaan ulkoistavat isot yhtiöt.

Mitä tapahtui: Monissa yritysohjelmistoissa on ominaisuuksia, jotka mahdollistavat tosilla aloilla toimiviin yhtiöihin yhteydessä olemisen.

Perustajansa ennustajankyvyistä huolimatta Microsoft ei ole menestynyt erityisen hyvin millään ennusteissa mainituista aloista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    10. 10

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää