Digitoday

Valikko

Auton omistaminen: Onko se edes mahdollista?

Auton omistaminen on monelle jenkille melkein pyhä asia. Nyt yksi suurvalmistaja uskaltaa esittää, ettei autoa edes voi omistaa.
Ristiriita maalaisjärjen ja ohjelmistolisenssien välillä on ollut olemassa vuosikaudet, kun ihmiset ovat pähkäilleet esimerkiksi sitä seikkaa, että vanhojen videopelien myyminen eteenpäin ei ollutkaan niin mutkatonta kuin olisi hyvin voinut kuvitella.

Mutta harvoin ongelma ohjelmistojen omistuksesta on näyttäytynyt yhtä konkreettisesti kuin nyt Yhdysvalloissa. Valtava autoyhtiö General Motors väittää ihan suoralla naamalla, että sen autojen ostajat eivät omista autojaan täysin, vaan heillä on ainoastaan lisenssi niiden ohjelmistojen käyttöön.

Asiasta kirjoittaa muun muassa Boing Boing, ja syynä on ohjelmistojen läpitunku autoteollisuuteen(kin). Käytännössä kaikissa uusissa autoissa on jo vuosikymmenet ollut edes jonkinlainen tietokone, ja ohjelmistot autoissa sen kuin yleistyvät kasvattaen autojen "älykkyyttä".

GM yrittää yhdessä traktorivalmistaja John Deeren kanssa estää autojen ostajia ja muita kuin merkkikorjaamoja korjaamasta ja virittelemästä autoja. Se vastustaa Yhdysvaltain tavaramerkkiviraston harkitsemaa poikkeusta DMCA-lakiin epävirallisten korjausten sallimiseksi.

GM:n lakimiehen mukaan auton omistaja ainoastaan lisensoi auton ohjelmistot käyttöönsä. Jos yhtiö voittaa, se voi mahdollisesti pakottaa autoilijat ostamaan vain virallisia ja sen myötä kalliimpia varaosia.

Toisaalta GM väittää, että vaakakupissa on liikenteen turvallisuus. Epäviralliset muutokset autoihin voivat sen mukaan sotkea autojen ohjelmistojen hienostuneen ekosysteemin ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Asiasta laajemmin kirjoittaneen Autoblogin mukaan kysymys koskee osittain myös käytettyjen autojen kauppaa. Lisenssien siirtymisen lisäksi huolettaa se, miten uusi autonhaltija saa tietää kaikista mahdollisista muutoksista, jotka aiempi haltija autoon teki. Mitä jos esimerkiksi turvatyyny on kytketty pois päältä?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää