Digitoday

Valikko

Haittaohjelmien verkkokauppa suljettiin – Suomi mukana iskussa

FBI:n johtamassa operaatiossa suljettiin Darkode-verkkofoorumi. Pääepäiltyihin lukeutuu ruotsalainen mies.
Pahimpien verkkorikollisten kohtauspaikaksi kuvattu Darkode-verkkofoorumi suljettiin Yhdysvaltojen FBI:n johtamassa kansainvälisessä operaatiossa. Iskuun osallistui poliisiviranomaisia yhteensä 20 maasta, muun muassa Britanniasta, Saksasta, Itävallasta, Kanadasta, Tanskasta, Ruotsista sekä myös Suomesta.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomella on tutkinnassa pieni rooli, eikä pidätettyjä tai epäiltyjä ole ainakaan tässä vaiheessa.

Yksi pääepäillyistä on 27-vuotias ruotsalaismies, jota syytetään muun muassa petoksista ja rahanpesusta. FBI:n mukaan hän toimi Darkoden ylläpitäjänä, sekä kehitti itse ja möi haittaohjelmia, joiden avulla hakkerit pystyivät laatimaan botnet-verkkoja murrettujen tietokoneiden ja palvelimien avulla. Hänen myös epäillään pyörittäneen omaa botnet-verkostoa, johon kuului yli 50 000 kaapattua tietokonetta, joista varastettiin tietoja noin 200 miljoonaa kertaa.

Darkode oli salasanoin suojattu verkkofoorumi, jossa rikolliset myivät ja ostivat haittaohjelmia, botnet-verkkoja, vuodettuja tai kaapattuja henkilö- ja luottokorttitietoja, murrettujen palvelimien tunnuksia ja muuta verkkorikollisuuteen liittyvää aineistoa.

– Noin 800 rikollisten verkkofoorumista maailmassa, Darkode edusti yhtä vakavinta uhkaa tietoturvalle Yhdysvalloissa ja ympäri maailman, ja oli yksi kehittyneimmistä englannin kieltä käyttävistä verkkorikollisten foorumeista koko maailmassa, toteaa syyttäjä David J. Hickton FBI:n tiedotteessa.

Darkodessa oli noin 250–300 jäsentä. Iskussa pidätettiin 70 foorumin jäsentä ympäri maailman ja takavarikoitiin sekä heidän tietokoneitaan että verkkofoorumin käyttämiä palvelimia.

Verkkofoorumin jäseneksi pääsi vain toisen jäsenen kutsusta. FBI:n etsivät olivat kuitenkin onnistuneet soluttautumaan Darkoden jäseniksi yli 18 kuukautta kestäneen operaation aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. 6

      Tutkimus: Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa – suurvaltatunne kadoksissa

    7. 7

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    8. 8

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. Näytä lisää