Digitoday

Valikko

Pääkaupunkiseudun valtavalle it-urakalle löydettiin tekijä

Amerikkalaisyhtiö valikoitui värikkäiden vaiheiden jälkeen potilastietojärjestelmän it-toimittajaksi.

Pääkaupunkiseudun jättimäiselle potilastietojärjestelmähankkeelle Apotille on valittu toteuttaja.

Hankkeen ohjausryhmä ehdottaa järjestelmätoimittajaksi amerikkalaista Epic Systems Corporationia. Sen lisäksi viimeisessä vaiheessa oli ehdolla kanadalaistaustainen CGI Suomi.

CGI Suomi ja Tieto valittivat vuoden alkupuolella Apotti-hankkeen kilpailutuksesta markkinaoikeuteen. Yhtiöiden mukaan kilpailutusprosessin aikana oli tehty myönnytyksiä, jotka suosivat kilpailutuksessa mukana olevaa Epic Systemsiä.

Markkinaoikeuden kesäkuussa antaman päätöksen mukaan valitukset eivät kuitenkaan antaneet aihetta toimenpiteisiin.

Järjestelmä käyttöön vuosina 2017–2019

Hankkeen ohjausryhmän ehdotus nojautuu laadullisiin ominaisuuksiin sekä hintaan.

Laadullisia ominaisuuksia ovat muun muassa ratkaisun käytettävyys, toiminnallisuus, laajuus, avoimuus ja ylläpidettävyys. Valinnassa laatukriteereillä oli 60 prosentin ja hinnalla 40 prosentin painoarvo.

– Tavoitteenamme on, että järjestelmä saadaan laajamittaiseen käyttöön vuosien 2017–2019 aikana, kertoo hankejohtaja Hannu Välimäki tiedotteessa.

Uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä korvaa kuntien ja HUSin käytössä olevat erilaiset ja vanhenevat tietojärjestelmät. Kustannusarvioksi on aiemmin annettu jopa yli 400 miljoonaa euroa.

– Jatkossa pääkaupunkiseudulla ovat käytössä ajantasaiset asiakas- ja potilastiedot, mikä nopeuttaa ja parantaa palvelua. Myös ajanvaraus, sähköinen asiointimahdollisuus ja yhteydenpito helpottuvat, Välimäki sanoo.

Apotissa mukana olevat Helsinki, Kauniainen, Kirkkonummi, Vantaa, HUS ja KL-Kuntahankinnat tekevät päätökset hankinnasta elo–syyskuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    8. 8

      Leo-Pekka Tähden Sandra-vaimo liikuttui miehensä voitosta: ”Olo kuin urheilusuorituksen jälkeen”

    9. 9

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    10. 10

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää