Digitoday

Valikko

Avaruusasemalle vietiin viinaa (vaan ei juotavaksi)

Kansainvälisellä avaruusasemalla kypsytellään parhaillaan viittä eri alkoholia.

Maata kiertävällä kansanvälisellä avaruusasemalla (ISS) on meneillään monia tieteellisiä kokeita. Yksi erityisen kiinnostava alkoi elokuussa tehdyn tarviketäydennyksen yhteydessä alkanut koe, jossa tutkitaan alkoholin maun kypsymistä avaruudessa.

Viime kuun 19. päivä ISS:lle kansanväliselle avaruusasemalle (ISS) Japanista automatisoidulla HTV-5-raketilla laukaistu 4,5 tonnin tarvike-erä sisälsi alkoholia tutkimustarkoituksiin. Lasti saapui perille viittä päivää myöhemmin. Asiasta kirjoittaa muun muassa Space.com.

Operaation takana on japanilainen Suntory Global Innovation Center, jonka omistama Suntory Whiskey on suuri alkoholintuottaja. Testeissä tutkitaan, miten painovoiman puute sekä konvektion (energian siirtyminen sitä kuljettavan aineen mukana) puute vaikuttaa alkoholin makuun.

Alkoholia säilytetään Japanin avaruushallinnon isännöimässä ISS:n Kibo-moduulissa. Osan näytteistä on määrä viettää avaruudessa yli kaksi vuotta, osa palaa maahan jo noin vuoden kuluttua. Palannutta alkoholia verrataan myöhemmin saman valmistuserän maan päälle jääneeseen osaan.

Avaruuteen viedyn viinan laadusta ei ole muuta tietoa kuin että kyseessä on viittä eri tislettä. Alkoholivalmistajan tuotekatalogista löytyvät muun muassa Jim Beam-, Maker's Mark- sekä Canadian Club -viskit sekä Hornitos-tequila ja Midori-likööri.

ISS on "kuiva vyöhyke", eli alkoholin nauttiminen avaruusasemalla ei ole sallittua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    7. 7

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää