Digitoday

Valikko

Mies vastaan Facebook: Nyt kuultiin mullistava päätös

Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välinen safe harbour -menettely on pätemätön, Euroopan unionin tuomioistuin päätti tiistaina. Asiasta kirjoittaa The Next Web.

Yhdysvaltalaiset teknologiayritykset, kuten Microsoft, Apple, Google tai Facebook, saivat juuri lunta tupaan päätöksestä, jonka on ennustettu jopa vaikuttavan unionin ja Yhdysvaltain suhteisiin.

Euroopan unionin tuomioistuin antoi tiistaina ratkaisunsa kiistassa, joka alun perin koskee yhden itävaltalaisen Facebook-käyttäjän Max Schremsin valitusta Facebookista.

Tuomioistuimen mukaan (pdf) EU:n ja Yhdysvaltojen välinen tärkeä tiedonsiirtosopimus on pätemätön. Vuonna 2000 sovittu safe harbour -menettely on mahdollistanut eurooppalaisten käyttäjätietojen välittämisen yhdysvaltalaisille yrityksille sillä oletuksella, että Yhdysvallat takaa riittävästi henkilökohtaisen tiedon suojelun.

Schremsin mukaan yhteisöpalvelun ei pitäisi saada siirtää eurooppalaisten käyttäjien tietoja Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille, koska NSA-paljastukset ovat todistaneet menettelyn vaarantavan käyttäjien tiedot.

Yhdysvallat ovat kiistänyt uhkan. Facebookin mukaan se on puolestaan noudattanut Euroopan lakeja, eikä ollut kuullutkaan vakoilusta ennen tietovuotaja Edward Snowdenin paljastuksia.

Asiasta uutisoi muun muassa The Next Web. Seuraavaksi asia menee irlantilaiseen oikeusistuimeen, jonka pitää nyt ottaa Max Schremsin valitus punnittavaksi. Oikeuden pitää päättää, pitäisikö Facebookin eurooppalaisten käyttäjien tietojen siirto Yhdysvaltoihin lopettaa.

Euroopan unionin tuomioistuimen päätös oli odotettu, sillä jo toissaviikolla istuimen julkisasiamies Yves Bot sanoi, ettei Yhdysvaltoja voi enää pitää turvallisena maana, jonne eurooppalaisten luottamuksellisia tietoja voi siirtää. Hän myös julisti safe harbour -menettelyn mitättömäksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää