Digitoday

Valikko

Hätäpuheluun hullu vastaus: "Lataa sovellus"

Tässä tapauksessa omituinen kehotus osoittautui kuitenkin toimivaksi ratkaisuksi, ohjelmistoyhtiö Digia sanoo.

Digian kehittämä 112 Suomi -sovellusta on ladattu noin 250 000 kertaa ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Tiedotteessa yhtiö kertoo sovellusta käytetyn hätäilmoituksen tekoon 3500 kertaa.

Yksi apua saanut oli metsässä eksynyt nainen, jolla sovellusta ei vielä silloin ollut. Hätänumerosta häntä opastettiin lataamaan 112 Suomi -sovellus, vaikka olosuhteet eivät olleet siihen otollisimmat. Hän kuvailee tiedotteessa, että "ehdotus kuulosti hullulta".

Lataus kuitenkin onnistui huonosta kentästä huolimatta, ja hänet paikannettiin yhdeksän metrin tarkkuudella. Laajalta etsintäoperaatiolta vältyttiin.

Sovelluksen ilmestyessä siinä oli ilmeinen ongelma, joka toimi täsmälleen turvallisuutta vastaan. Sovellus nimittäin söi puhelimen akkua ainakin iPhonessa, eikä pimeästä puhelimesta ole hätätilanteessa iloa. Sovellusta korjattiin myöhemmin, vaikka akkukeston paraneminen ei ollut heti selvää.

112 Suomi myös ravisteli uusiksi perinteisiä käsityksiä hätäpuhelujen soittamisesta. Digia teki selväksi, että sovellus pitää käynnistää ennen hätäpuhelun soittamista, jotta siitä on hyötyä. Joissakin tilanteissa nämä voivat olla kriittisiä ylimääräisiä sekunteja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    6. 6

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    7. 7

      Tv-kanavan erikoisen ”Ruotsi-asiantuntijan” taustoista paljastui uutta tietoa

    8. 8

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    9. 9

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    10. 10

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    6. Näytä lisää