Digitoday

Valikko

Microsoft asettuu Applen naapuriksi Manhattanilla – tuleeko jäädäkseen?

Microsoft avaa suurimman lippulaivakauppansa New Yorkissa Applen superkaupan läheisyydessä.

Manhattanilla Viidennellä avenuella sijaitseva Applen kuuluisa Cube-liike saa tänään naapurustoonsa kilpailua, kun Microsoft avaa oman lippulaivakauppansa samalle kadulle viiden korttelin päähän. Cnetin mukaan Microsoft on varmistellut yleisöryntäystä lupaamalla jakaa lippuja räppäri Pitbullin iltakonserttiin.

Microsoftilla, joka ennen oli puhdas ohjelmistotalo ja antoi laitevalmistajien esitellä ohjelmistojaan pulestaan, on nykyään Pohjois-Amerikassa toista sataa kauppaa. Niistä uusin ja suurin on tänään New Yorkissa puolilta päivin paikallista aikaa avattava viisikerroksinen yli 2000 neliömetrin myymälä, jossa on valtava digitaalinen paneeli ulkoseinällä.

Microsoftin lippulaivakauppa on ennen kaikkea markkinointiponnistus. Ulkoseinäpaneelin on määrä puhutella newyorkilaisia esittämällä paikallisesti tuotettua digitaalista sisältöä.

Sisätiloissa esitellään, toisin kuin muissa yrityksen kaupoissa, myös videokonferenssisovellusta, joka käyttää  jättimäistä Surface Hub -kosketusnäyttöä. Kahden alimman kerroksen yhtä seinää hallitsee kymmenmetrinen näyttöpaneeli. Myös Microsoftin paljon kiinnostusta herättänyt HoloLens -lasit ovat esillä, tosin vain lasivitriinissä.

Henkilökohtaisesti uusi kauppa puhuttelee vierailijoita esittämällä heti sisääntulossa juuri liikkeen avautuessa myyntiin tulevia uusia Surface-kannettavia ja -tabletteja.

Tuoreimmat julkistukset ovat hyvin esillä, kirjoitti kaupassa muiden toimittajien kanssa vieraillut ZDNetin Mary Jo Foley blogissaan. Band 2 -rannekkeita voi tilata nyt ja niitä saa noutaa tai ostaa 30. lokakuuta. Lumia 950- ja 950XL -älypuhelimien myynnin luvataan käynnistyvän marraskuussa.

Kolmannessa kerroksessa on Dell Experience -kauppa, jossa asiakkaat pääsevät kokeilemaan Dellin laitteita. Lippalaivassa on myös oma teatteri, 60 hengen tila seminaarien ja koulutuksen järjestämiseen. Muissa tiloissa esitellään Microsoftin ja sen yhteistyökumppanien tarjontaa.

Microsoft avasi ensimmäisen kivijalkakauppansa vuonna 2009. Vuonna 2012, kun Windows 8 ja Surface RT julkistettiin, se avasi lippulaivakaupan mahdollisimman näkyvässä paikassa Manhattanin Times Squarella. Muutaman kuukauden kuluttua liike kuitenkin suljettiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    9. 9

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    10. 10

      Näin käyttäydyt Espanjassa kuin aito espanjalainen – ruokaa ei todellakaan sovi syödä milloin huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    4. 4

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    5. 5

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    8. 8

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    9. 9

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. Näytä lisää