Digitoday

Valikko

"Mitä tapahtuu suomalaisille työpaikoille, Nokia?"

Nokian työpaikat Suomessa huolestuttivat yhtiökokouksessa.

Oheisella videolla Nokian sijoittajat kertovat tunnelmistaan ennen yhtiökokousta. Jos video ei näy laitteessasi, voit katsoa sen täältä.

Nokian ylimääräisessä yhtiökokouksessa osakkeenomistajat pääsivät esittämään kysymyksiä Nokian ylimmälle johdolle.

Yksittäinen sijoittaja tiedusteli fuusion työllistämisvaikutuksia Suomessa. Hän epäili Ranskan välttävän raskaimmat leikkaukset.

– Ranskan hallitus on tehnyt hyvää työtä sen eteen, että ranskalaisinsinöörit voivat nukkua yönsä rauhassa. Suomen hallitus ei ole näin tehnyt, yleisöstä todettiin.

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri vastasi ottamatta asiaan tarkasti kantaa.

– Emme ole sanoneet, etteikö uudelleenjärjestelyjä tulisi. Nykyisiä aikoina yksikään yhtiö ei pysty sitä takaamaan, Suri muotoili.

Surin mukaan Nokian ja Alcatel-Lucentin synergiat johtavat varmasti leikkauksiin maailmanlaajuisesti, mutta on liian aikaista sanoa, missä ne tapahtuvat.

– Tämä on jotain, mitä voimme tehdä vain kaupan päätökseen saamisen jälkeen ja se tehdään työntekijäjärjestöjen kanssa, Suri sanoi.

Toimitusjohtajan mukaan suurin osa päällekkäisyyksistä on langattomassa teknologiassa. Lisäksi säästöjä saadaan it- ja kiinteistökuluissa.

"Miten käy suomalaistutkimuksen, Nokia?"

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoi ylimääräisessä yhtiökokouksessa yhdistyneen Nokian ja Alcatel-Lucentin tutkimusvuosibudjetin olevan 4,2 miljardia euroa.

Tutkimuksen hajautuminen maantieteellisesti huolestuttu osakkeenomistajia. Esitettiin myös huoli, jonka mukaan Suomi olisi tutkimuksentekomaana kuihtumassa.

– Teemme tutkimusta monessa paikassa. Tärkeimpiä ovat Suomi, Saksa, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat. Tämän lisäksi meillä on tutkimusta muuallakin, kuten Puolessa ja Kreikassa, Suri sanoi.

Esimerkiksi Nokian käyttämä LTE-teknologia on suomalaista syntyperää. Suri korosti myös suomalaisen mobiililaajakaistaosaamisen merkitystä. 5g-siirtymässä Suomi on ehdottomasti keskeisessä asemassa.

Nokia on myös ilmoittanut sille kaupassa siirtyvän Bell Labsin jatkavat itsenäistä tutkimustaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. 6

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      8 merkkiä siitä, että sinun pitäisi juoda enemmän vettä

    9. 9

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. Näytä lisää