Digitoday

Valikko

Paha vika romutti Mars-tehtävän – toistaiseksi

Nasa joutuu lykkäämään uuden Mars-aluksen laukaisua tärkeimmän tiedelaitteen viheliäisen ongelman vuoksi.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan piti laukaista uusi InSight-avaruusalus maaliskuussa. Äskettäin Nasa kuitenkin kertoi vakavasta ongelmasta päätiedelaitteessa, jota on korjattu kuumeisesti. Nyt se tiedottaa, etteivät korjaukset onnistuneet, ja aika on loppu.

Kyseinen laite on nimeltään SEIS (Seismic Experiment for Interior Structure) ja sen on rakentanut Ranska. Se on seismometri, jonka pitäisi pystyä havaitsemaan maan liikkeet atomin tarkkuudella.

Laitteen toiminta edellyttää ehdotonta tyhjiötä anturien ympärillä, mutta sitä ei ole saavutettu. Vuoto korjattiin aikaisemmin, mutta se ilmeni uudestaan testeissä maanantaina -45 celsiuksen lämpötilassa. Nasa päätti, että on liian myöhäistä ratkoa ongelmaa enempää.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin herkkä laite on rakennettu. Olimme hyvin lähellä onnistumista, mutta poikkeama on ilmennyt ja se edellyttää lisätutkimuksia. Tiimimme löytävät siihen ratkaisun, mutta se ei ehdi laukaisuun vuonna 2016, Ranskan avaruusjärjestön Toulousen avaruuskeskuksen johtaja Marc Pircher sanoo tiedotteessa.

Nasa on yhä sitoutunut Marsin tutkimiseen, mutta InSightia ei laukaista ainakaan vuonna 2016. Maan ja Marsin kiertoradat tarjoavat seuraavan mahdollisuuden laukaisuun vuonna 2018.

Aluksen on määrä laskeutua Marsiin ja tutkia sitä pinnan alapuolelta planeettojen muodostumisen ymmärtämiseksi paremmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    10. 10

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää